TeliaSonera jättikauppoihin Tanskassa

TeliaSonera ostaa France Telecomilta Orangen Tanskan-toiminnot. TeliaSonerasta tulee kaupan myötä Tanskan kolmanneksi suurin matkaviestinoperaattori.

Teleoperaattori TeliaSonera vahvistaa matkapuhelintoimintojaan Tanskassa. Yhtiö ostaa Orangen Tanskan-toiminnot ranskalaiselta France Telecomilta. Kauppahinta on noin 600 miljoonaa euroa. Summasta vähennetään velat.

TeliaSonera saa Tanskasta 605 000 uutta matkapuhelinasiakasta. Yhtiöllä on Tanskassa entuudestaan Telia Mobile Danmark, jolla oli kesäkuun lopussa noin 550 000 matkapuhelinasiakasta. Kauppaa on uumoiltu markkinoilla jo pidemmän aikaa. Sen myötä TeliaSonera nousee Tanskan kolmanneksi suurimmaksi matkapuhelinoperaattoriksi. Suomessa ja Ruotsissa TeliaSonera on markkinajohtaja.

Kauppaan tarvitaan EU:n ja Tanskan viranomaisten hyväksyntä. France Telecomin hallituksen strategiavaliokunta suosittelee yksimielisesti myyntiä. Velkojen määrä riippuu lopullisesta kaupantekohetkestä. TeliaSoneran pörssitiedotteessa yhtiön toimitusjohtaja Anders Igel katsoi kaupan vahvistavan yhtiön asemia Pohjoismaissa ja hyödyttävän tanskalaisia matkapuhelinasiakkaita.

- Yhdistämällä Telia Mobile Danmarkin ja Tanskan Orangen luomme todellisen ja vahvan haastajan kahdelle Tanskan markkinoita hallitsevalle yhtiölle, hän sanoi.

Ostaja odottaa yritysostosta kustannussäästöjä, mutta myös kertakustannuksia. Säästöjä tulee toisen päällekkäisen gsm-verkon sulkemisesta, joskin osaa siitä tarvitaan edelleen liikenteen siirtämiseen. Aluksi rahaa menee myös markkinointiin ja muiden muassa Orangen asiakkaiden SIM-korttien vaihtoon.

Kertakustannusten lasketaan oleva noin 540 miljoonaa kruunua eli noin 59 miljoonaa euroa. Yritysoston tuottamien synergiaetujen lasketaan tuovan kassavirtaa ennen veroja 490 miljoonaa kruunua (53 milj. e) vuodesta 2006 alkaen.

Yhteen tuotemerkkiin vasta vuoden päästä

TeliaSoneran Tanskan ja Tanskan Orangen toimintojen yhdistäminen on määrä aloittaa heti, kun kauppa on hyväksytty. Nykyisillä tuotemerkeillä palveluja on kuitenkin tarkoitus hoitaa ainakin ensi kevääseen. Asiakaspalvelussa ei pitäisi olla päällekkäisyyksiä, mutta tukipalveluissa henkilöstövaikutukset ratkeavat vasta myöhemmin.

Ratkaistavaksi tulee myös, mitä kolmannen sukupolven matkapuhelintoimintaan oikeuttavien umts-lupien kanssa tehdään. Molemmilla yhtiöillä on nyt omat luvat. Lupamaksuihin tulee enintään 260 miljoonan kruunun lisä. Se on mukana kertakustannuksissa. Tanskassa TeliaSoneran matkapuhelintoiminta on ollut tappiollista. Myöskään muu toiminta ei ole vetänyt toivotusti, mutta töitä tilanteen korjaamiseksi on tehty.

Telia Mobile Danmarkin viime vuoden liikevaihto oli vajaat 1,6 miljardia Tanskan kruunua eli hieman vaille 210 miljoonaa euroa. Tanskan Orangen viime vuoden myynti oli melkein 2,4 miljardia kruunua eli vajaat 320 miljoonaa euroa. Tämän vuoden tammi-maaliskuussa liikevaihdon ero oli kutistunut 85 miljoonaan kruunuun. Orangen palveluksessa oli maaliskuun lopussa 725 ja Telia Mobile Danmarkin 325 työntekijää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat