TeliaSonera aloittaa yt-neuvottelut

Neuvottelut koskevat noin 165 palvelutoiminnon työtehtävää.

Teleoperaattori TeliaSonera aloittaa yt-neuvottelut noin 165 työtehtävästä. Neuvottelut koskevat Suomen-palvelutoimintoja. Ryhmän palveluksessa on 2700 henkilöä yli 40 paikkakunnalla.

Samalla palkataan asiakaspalveluun noin sata uutta työntekijää. Ennen tätä lisärekrytointia TeliaSonera Finlandin asiakaspalvelu työllistää noin tuhat henkilöä. Uudistuksilla pyritään toiminnan tehostamiseen.

TeliaSonera Finlandissa työntekijä siirretään töiden loppuessa osaajakeskukseen, josta on mahdollisuus sijoittua töihin uudelleen joko konsernin sisään tai ulkopuolelle.

Lehti: Ruotsalaissijoitttaja havittelee TeliaSoneraa

Ruotsalaissijoittaja Christer Gardellin sijoitusyhtiö Cevian Capital havittelee seuraavaksi osuutta TeliaSonerasta, kertoo talouslehti Dagens Industri.

Lehden eri lähteiltä saamien tietojen mukaan muun muassa TeliaSoneran vahva tase ja hajanainen tytäryhtiörakenne ovat saaneet Gardellin kiinnostumaan yhtiöstä. Gardell ei kommentoinut asiaa lehdelle.

Lähteiden mukaan Gardell nimesi sijoituskohteikseen TeliaSoneran, Volvon ja Tieto Enatorin, kun hän lanseerasi sijoitusyhtiönsä. Gardell perusti yhtiön vuonna 1992.

Gardell on konepajayhtiö Metson hallituksen ja palkitsemisvaliokunnan jäsen. Gardell aiheutti reilu vuosi sitten kohua, koska hänen uskottiin tähtäävän Metson pilkkomiseen kahteen osaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat