Telia-Soneran hallituskiista yhä ratkaisematta

Suomi ja Ruotsi ovat käyneet tänään vilkkaita ministeritason neuvotteluja päästäkseen sovintoon Telia-Soneran hallituskiistassa. Suomi ei edelleenkään ole valmis hyväksymään yhtiön hallitukseen Telian toimitusjohtaja Igeliä.

Ratkaisu Telia-Soneran hallituskiistaan on edelleen auki. Liikenne- ja viestintäministeriöstä kerrottiin tänään, että Suomen ja Ruotsin ministerit ovat useaan kertaan neuvotelleet kiistan ratkaisusta, mutta tulosta ei vielä ole syntynyt. Liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasi sanoi tänään, että tavoitteena on saada ratkaisu kiistaan vielä tämän viikon kuluessa. Sasi ei kuitenkaan ollut varma sovun syntymisestä. Soneran osakkeiden vaihtotarjous Telian osakkeisiin päättyy perjantaina.

Suomen ja Ruotsin välistä osakassopimusta rikottiin uuden yhtiön hallituksen valinnassa riippumattoman jäsenen osalta. Telian ylimääräinen yhtiökokous valitsi maanantaina tällaisena jäsenenä hallitukseen Telian toimitusjohtajan Anders Igelin. Sopimuksen mukaan riippumaton jäsen ei saisi olla kummankaan yhtiön nykyisen hallituksen jäsen eikä voisi kuulua yhtiön toimivaan johtoon. Igel on kuitenkin uuden yhtiön toimitusjohtaja ja kuuluu myös nykyiseen Telian hallitukseen.

Riippumattoman jäsenen toimikausi kestää osakassopimuksen mukaan ainakin vuoden 2004 Telian varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka. Telian ylimääräinen yhtiökokous ei voinut poiketa nimitysvaliokunnan esityksestä, mutta päätti jonkinlaisena sopuratkaisuna, että hallitukseen valittu Igel korvataan jo Telian seuraavassa eli vuoden 2003 varsinaisessa yhtiökokouksessa toisella henkilöllä. Suomen hallitus ei kuitenkaan hyväksynyt ratkaisua.

Valinnasta olisi voitu neuvotella


Sopimuksen päätöksistä ja suosituksista voidaan poiketa. Tämä olisi kuitenkin edellyttänyt sitä, että asiasta sovitaan kirjallisesti ennen kyseistä Telian yhtiökokousta. Tällaista kirjallista sopimusta ei tehty.

Julkisuudessa on arveltu, että Igelin jääviys hallituksen jäseneksi yksinkertaisesti unohdettiin. Keskeisesti hallituksen kokoonpanoon vaikuttanut ja hallituksen nimitysvaliokuntaan kuuluva Tapio Hintikka ei tänään ollut tavoitettavissa. Hintikka lomailee Australiassa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat