Teleyritykset sopivat tekstiviestien maksujen alentamisesta

DNA Oy, Elisa Oyj ja TeliaSonera Oyj ovat päässeet yhteisymmärrykseen yritysten toisilleen maksamien tekstiviestien yhdysliikennemaksujen eli terminointihintojen alentamisesta. Hintoja alennetaan asteittain vuoden 2010 kesäkuusta vuoden 2011 joulukuuhun.

Hinnat alenevat kaikkiaan noin kolmanneksen nykytasoltaan joulukuuhun 2011 mennessä ja ensivaiheessa keskimäärin reilut 10 prosenttia. Samalla yritykset siirtyvät yhtenäiseen hintaan vuoden 2011 joulukuun alusta.

Teleyritysten toisiltaan perimät tekstiviestien terminointihinnat ovat olleet Suomessa poikkeuksellisen korkeat. Tekstiviestien asiakashinnat eivät kuitenkaan eurooppalaisessa vertailussa ole olleet korkealla tasolla. Teleyritykset ovat neuvotelleet sääntelyn ulkopuolella olevien tekstiviestien terminointihintojen alentamisesta Viestintäviraston aloitteesta vuoden 2008 alusta lähtien.

Viestintävirasto on selvittänyt kilpailutilannetta palvelutekstiviestien markkinoilla. Selvityksessään virasto havaitsi, että vähittäishintoihin nähden korkea terminointihinta vaikeuttaa joiltain osin palvelutekstiviestien tuottajien kilpailumahdollisuuksia tekstiviestimarkkinoilla. Korkea terminointihinta vaikeuttaa palvelutekstiviestien tuottajien kilpailumahdollisuuksia erityisesti vastaanottajalle maksuttomissa palvelutekstiviesteissä.

Viestintävirasto pitää myönteisenä, että teleyritykset pääsivät neuvottelutulokseen terminointihinnoista itsesääntelyn keinoin. Viestintävirasto katsoo, että hintojen alennus edistää kilpailua palvelutekstiviestien markkinoilla eikä sääntelyn laajentamista tässä vaiheessa tarvita. Viestintävirasto pitää tärkeänä, että tekstiviestien yhdysliikennemaksujen aleneva hintakehitys jatkuu myös joulukuun 2011 jälkeen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat