Television katsojilla vuosi aikaa siirtyä digiaikaan

Digitaaliseen televisioon siirrytään muuallakin maailmassa. Euroopan unioni on suositellut, että jäsenmaat toteuttaisivat uudistuksen vuoteen 2011 mennessä.

Television katsojilla on vuosi aikaa siirtyä digitaaliseen aikaan. Televisiolähetykset muuttuvat kokonaan digitaalisiksi 31. elokuuta 2007.

Digitalisoinnin vuoksi televisioon pitää hankkia lisälaite eli digisovitin. Vaihtoehtona on ostaa sellainen televisio, joka sisältää digitaalisen virittimen.

Televisioverkot digitalisoidaan tekniikan uudistumisen vuoksi. Digitaaliseen televisioon siirrytään muuallakin maailmassa. Euroopan unioni on suositellut, että jäsenmaat toteuttavat uudistuksen vuoteen 2011 mennessä.

Digitaaliset televisiolähetykset aloitettiin Suomessa viisi vuotta sitten. Kesäkuussa noin puolet televisiotalouksista oli hankkinut digisovittimen tai digitelevision.

Ahvenanmaalla kaikki televisiolähetykset ovat jo digitaalisia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat