Televisio kirii kiinni eroa sanomalehtiin

Sanomalehtien luku voittaa vielä television katselun, mutta ero television tavoittamien henkilöiden määrään on pienentynyt. Viime maaliskuussa sanomalehteä luki 87 prosenttia yli 12-vuotiaista suomalaisista, ja televisio tavoitti 85 prosenttia suomalaisista. Vielä vuonna 1992 ero oli kymmenen prosenttiyksikköä sanomalehtien eduksi. Tiedot käyvät ilmi Suomen Gallup-Median tekemästä Intermedia 96 -tutkimuksesta. Tutkimuksessa haastateltiin yli 1200 suomalaista. Haastatellut olivat yli 12-vuotiaita.

Suomalaiset viettivät keväällä joukkoviestimien parissa 7 tuntia ja 41 minuuttia päivässä, kun eri viestimien seuraamiseen käytetty aika lasketaan yhteen eikä oteta huomioon viestimien seuraamisen keskittyneisyyden astetta. Kaksi vuotta sitten joukkoviestimiä seurattiin kymmenisen minuuttia vähemmän.

Television ja videon katseluun käytetty aika lisääntyi keväästä 1994. Televisiota seurattiin keskimäärin kaksi tuntia ja 42 minuuttia päivässä. MTV3:n osuus oli 84 minuuttia, ja YLE:n kanavia seurattiin yhteensä 66 minuuttia.

Kaupalliset radiot ovat kasvattaneet osuuttaan radion kuunteluajasta. Radio ja sanomalehdet ovat perinteisesti aamulla seurattavia viestimiä, vaikka television katselu onkin alkanut yleistyä aamuisin. Kotiin töistä tai koulusta saavuttua tartutaan yleisimmin aikakauslehteen. Seurustellessa on televisio usein taustalla auki.

Sanomalehti uutislähteenä

Sanomalehteä pidetään yleisimmin uutislähteenä. Puolet vastanneista ilmoitti uutiset tai uutisluonteisen yleistiedon syyksi lukea sanomalehteä. Urheiluun ja vapaa-aikaan liittyvät asiat motivoivat suomalaisia avaamaan television tai tarttumaan aikakauslehtiin tai sanomalehtiin. Muodista kiinnostuneet etsivät tietonsa lähinnä aikakauslehdistä.

Intermediatutkimusta ovat kehittäneet ja rahoittaneet Aikakauslehtien Liitto, Sanomalehtien Liitto, Suomen Paikallisradioliitto, MTV, Yleisradio sekä Liikenneministeriö.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat