Teleste aloittaa yt-neuvottelut

Tietoteknologiakonserni Teleste käynnistää yt-neuvottelut Broadband Cable Networks -liiketoimintayksikössään heikon kansainvälisen markkinatilanteen vuoksi. Yhtiö arvioi tiedotteessaan, että markkinoiden elpyminen toimialalla siirtyy todennäköisesti ensi vuoteen.

Yksikkö on käynnistänyt yt-neuvottelut, joissa se pyrkii löytämään ne toimenpiteet, joilla yksikön toiminta sopeutetaan vaikeasti ennustettavaan markkinatilanteeseen.

Teleste kertoo, että sen toisen liiketoimintayksikön, Video Networksin, markkinatilanne on kehittynyt edelleen suotuisasti, ja yksikön ennustetaan kasvavan tänä ja lähivuosina merkittävästi.

Teleste ilmoittaa samalla, että koko yhtiön jatkuvan toiminnan liikevaihdon jää tänä vuonna hieman viime vuodesta. Samalla myös yhtiön kannattavuus heikkenee, mutta säilyy hyvänä.

Teleste on vuonna 1954 perustettu kansainvälinen teknologiakonserni, joka on erikoistunut laajakaistaisen tietoliikenteen järjestelmiin ja ratkaisuihin. Telesten liiketoiminta on jaettu kahteen liiketoimintayksikköön: Broadband Cable Networksiin ja Video Networksiin.

Telesten Broadband Cable Networksin asiakkaita ovat kaapelioperaattorit ja valtaosa yksikön liiketoiminnasta tapahtuu suorien asiakaskontaktien kautta. Video Networks toimittaa siirtoverkkoratkaisuja valvontajärjestelmiin ja valtaosa yksikön myynnistä toteutuu systeemi-integraattorien kautta.

Vuonna 2001 Telesten jatkuvan toiminnan liikevaihto oli 93 miljoonaa euroa ja tilikauden voitto 12,6 miljoonaa euroa. Yrityksellä on noin 30 omaa toimipistettä eri puolilla maailmaa. Konsernin palveluksessa oli vuoden lopussa 539 henkilöä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat