Teleoperaattoripomon osallisuutta työntekijöiden itsemurhiin tutkitaan

Ranskassa on aloitettu tutkinta telejätti France Telecomin entisen johtajan osallisuudesta työntekijöiden itsemurhiin.

Yli 30 France Telecomin työntekijää teki itsemurhan vuosina 2008-09. Ammattiliittojen mukaan yhtiön johdon kovat otteet olivat osasyy itsemurha-aaltoon.

Liittojen mukaan johto muun muassa asetti työntekijöille mahdottoman korkeita suoritustavoitteita ja painosti työntekijöitä eroamaan. Lisäksi lääkärit olivat varoittaneet France Telecomia joidenkin työntekijöiden mielenterveysongelmista, mutta yhtiö ei ollut ottanut varoituksia huomioon.

Ex-johtaja Didier Lombardia epäillään työpaikkakiusaamisesta. Lombardia uhkaa enimmillään vuoden vankeusrangaistus ja 15000 euron sakko. Hän erosi toimitusjohtajan paikalta vuoden 2010 alussa itsemurhakohun jälkeen.

( MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat