Telefonica ei halua luopua Saksan umts-luvasta

Espanjalainen teleyhtiö Telefonica Moviles vastustaa Saksan viranomaisten aikeita perua kolmannen sukupolven matkapuhelinverkon umts-lisenssi, jonka Telefonica aikanaan hankki yhdessä Soneran kanssa.

Saksalaisen Wirtschaftswoche-talouslehden mukaan toimilupaa ollaan karhuamassa takaisin, koska Telefonican ja Soneran yhteisyritys Quam on pistänyt jäihin verkon rakennushankkeen, eikä siten täytä lupaehtojen vaatimuksia.

Wirtschaftswochen mukaan Telefonica aikoo viedä jutun oikeuteen, jos lupaviranomaiset vaativat yhtiötä palauttamaan lisenssin. Lehden lähteenä oli Quamin lakiasioista vastaava johtaja Georg Berger, jonka mielestä viranomaisilla on oikeus tarkastella lupaehtojen täyttymistä vasta, kun 3G-tekniikka on markkinoilla yleisesti käytössä.

Saksan valtio huutokauppasi vuonna 2000 yhteensä kuusi umts-lisenssiä. Telefonica ja Sonera maksoivat Quamin luvasta yhteensä 8,4 miljardia euroa. Sonera teki omasta osuudestaan jo toissa kesänä 4,3 miljardin euron alaskirjauksen.

(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat