Tele2 vetäytyy Suomesta

Matkapuhelinmarkkinoiden kova kilpailu sai ruotsalaisen teleoperaattorin vetäytymään Suomesta. Tele2:n Suomen tytäryhtiön toiminta lopetetaan syksyn kuluessa.

Ruotsalainen teleoperaattori Tele2 vetäytyy pois Suomen matkapuhelinmarkkinoilta kovaan kilpailuun vedoten.

Yhtiön mukaan toiminnan jatkaminen olisi edellyttänyt merkittävien investointien tekemistä, mikä ei nykyisessä markkinatilanteessa olisi ollut perusteltua.

Tele2:n Suomen tytäryhtiön toiminta lopetetaan syksyn kuluessa ja asiakkuuksien hoito siirretään Ruotsiin. Vuonna 1993 perustettu Tele2 on toiminut Suomessa vuodesta 2000.

- Vallitsevassa markkinatilanteessa katsomme, että meillä on merkittävästi paremmat mahdollisuudet muilla markkinoilla, Tele2:n konsernijohtaja Lars-Johan Jarnheimer sanoo.

Tukholman pörssissä listattu Tele2 toimii 25 maassa, joissa sillä on asiakkaita yhteensä 29 miljoonaa. Pohjoismaissa asiakkaita on kuusi miljoonaa.

(MTV3-STT)

(Kauppalehden talousuutiset 19.08.2005)

Lue myös:

    Uusimmat