Mainos

Tele tuo internetin olohuoneen nurkkaan

Tele ryhtyy kauppaamaan suomalaisille palvelua, jolla internetiä voi käyttää television kautta. Tähtäimessä ovat ne tavalliset perheelliset kansalaiset, joilla on kotonaan monenkinlaisia teknisiä vempaimia, mutta joiden elämäntapaan ei kuulu syvällinen perehtyminen esimerkiksi tietotekniikan salaisuuksiin.

- Tavoittelemme sitä asiakaskuntaa, joka suhtautuu tekniikkaan myönteisesti ja tarkastelee sitä hyötynäkökohtien kautta. Pelkkä huvi ei heille riitä, luonnehtii uusmediayksikön johtaja Harri Johannesdahl Telecom Finlandista.

Vajaat 3000 markkaa maksava laitteisto ja liittymä tuovat internetin puhelinlinjoja pitkin televisioruutuun. Käyttäjä voi halutessaan siirtyä vuorotellen netistä jollekin televisiokanavalle tai päinvastoin. Kokonaisuuteen kuuluu suomenkielinen, erikseen räätälöity ohjelmisto kotisivuineen. Tekijät arvelevat käyttäjien olevan kiinnostuneita lähinnä televisio-ohjelmatiedoista, menovinkeistä, uutisista ja sähköpostin käytöstä. Esimerkiksi pankkiyhteyttä uusi palvelu ei ainakaan vielä tarjoa.

Uuden iNETtv-palvelun markkinointi aloitetaan pääkaupunkiseudulta. Laitteistoja myydään kodinkoneliikkeissä - ei siis tietokoneväen erikoismyymälöissä.
-Pyrimme siihen, että ensi jouluna tämä palvelu on se joululahja, jonka melkein kaikki haluavat hankkia, sanoo Johannesdahl.
(STT)


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.