Telakkayhtiö STX laajentaa tuulivoimaan

Telakkayhtiö STX Finland laajentaa toimintaansa tuulivoimaloihin. Tarkoitus on toimittaa tuulivoimapuistoja Pohjois-Eurooppaan yhdessä korealaisen konsernin tuulivoimayksikön STX Windpowerin kanssa.

STX Finland kertoo harkitsevansa kahden tuulivoimalan rakentamista Rauman telakalle. Niiden tarkoitus on toimia esimerkkinä korealaiskonsernin osaamisesta tuulivoimaloiden rakentamisessa. Jos yhtiö saa tarvittavat luvat, voimalat on tarkoitus ottaa käyttöön ensi vuoden loppuun mennessä.

Yhteistyö perustuu STX Finlandin osaamiseen arkisille alueille tarkoitettujen alusten suunnittelussa ja rakentamisessa. STX Windpower toimittaa voimaloihin turbiinit.

Tavoitteena on rakentaa merituulipuistoja pohjoiselle Itämerelle. Lisäksi kohteina ovat maalle rakennettavat tuulivoimalat Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa. STX huolehtisi myös voimaloiden käytöstä koko niiden elinkaaren ajan.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat