Mainos

Telakkateollisuudessa uhattuna yli 20 000 työpaikkaa

Suomen telakkateollisuutta uhkaa ensi vuoden loppuun mennessä työttömyysaalto. Työttömäksi voi jäädä yli 20 000 henkeä, mikäli uusia tilauksia ei tule. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen mukaan valtio saattaa aikaistaa hankintoja tilanteen korjaamiseksi.

STX Europen Turun telakan tilauskirjassa on enää kaksi maailman suurinta risteilyalusta, Raumalla kaksi autolauttaa ja Helsingissä vain uudistustöitä. Suomen telakkateollisuuden kivijalka ei ole vuoteen saanut uusia tilauksia. Lamasta on tulossa odotettuakin pidempi.

-Jos uusia tilauksia ei tule, niin työttömien määrä nousee ehkä 1500:lla vuoden lopulla, verkosto huomioiden puhutaan 5000 ihmisestä. 2010 loppuun mennessä luku voi olla yli 15 000, ellei korjaavia toimenpiteitä saada aikaan, toteaa STX Europen toimitusjohtaja Martin Landtman.

Kun ottaa huomioon muut, huomattavasti pienemmät alan toimijat verkostoineen, työttömien luku nousee helposti yli 20 000:een, sillä juuri kukaan ei tällä hetkellä rakennuta uusia aluksia.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen sai päivityksen alan tilanteesta vieraillessaan Turun telakalla. Hänen mukaansa valtio tekee voitavansa jo syksyn budjettirihessä.

Pekkarinen korosti, että valtio on jo nykyisellään vahvasti mukana esimerkiksi takaamalla kauppoja ja myöntämällä innovaatiotukea, jonka jatkamista siis harkitaan. Mutta hän huomautti, ettei Suomessa valtio voi pelastaa telakkateollisuutta.

Katso Jukka Painilaisen raportti Turusta (Kymmenen uutiset 10.8.2009)

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.