Tekstiviestihuijauksen vahingot jopa 100 000 euroa

Pääsiäisen ajan huijaustekstiviestien vahinkojen epäillään nousevan jopa sataan tuhanteen euroon. Vaikka viestit ovat peräisin Saksasta, epäillään jutussa olevan mukana suomalaisia henkilöitä.

Pääsiäisen aikaan lähetetyt epäilyttävät tekstiviestit aiheuttivat alustavienkin arvioiden mukaan lähes sadan tuhannen euron vahingot. Summa voi vielä jopa kaksinkertaistua, sillä poliisi on saanut puhelutiedot vasta toiselta kahdesta operaattorista, joiden välittämät palvelunumerot esiintyivät tekstiviesteissä. Tältä operaattorilta saatujen tietojen mukaan suomalaiset soittivat kyseiseen palvelunumeroon kymmenien tuhansien minuuttien puhelut. Yksittäisten ihmisten kulut vaihtelevat muutamasta eurosta muutamaan kymmeneen euroon.

Poliisin mukaan vahinkoa kärsineillä on hyvät mahdollisuudet saada omansa takaisin, sillä rahat on ainakin toistaiseksi jäädytetty pankkitilille. Keskusrikospoliisi tutkii tapausta epäiltyinä petoksina sekä yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta annettujen säännösten rikkomisena. Oikeudellinen arviointi on kuitenkin vielä kesken, sillä vastaavaan tapaukseen ei ainakaan tässä mittakaavassa olla Suomessa aiemmin törmätty.

Lukuisat suomalaiset saivat pääsiäisenä matkapuhelimiinsa tekstiviestin, jossa kerrottiin viestin vastaanottajaan ihastuneesta henkilöstä ja pyydettiin soittamaan 0700-alkuiseen palvelunumeroon. Maksullisesta numerosta vastasi suomeksi tai saksaksi puhuttu nauhoite. Viestien lähettäjäksi on jäljitetty saksalainen yritys, joka markkinoi Internetin ja tekstiviestien välityksellä toimivaa flirttipalvelua. Sen idea on, että ihastuksensa kohteelle voi lähettää anonyymin viestin ja tätä kautta pari voi löytää toisensa. Vaikka viestit ovat peräisin Saksasta, epäillään jutussa olevan mukana suomalaisia henkilöitä.

Viesteissä on esiintynyt kahta palvelunumeroa, jotka ovat 0700-411007 ja 0700-393000. Ne oli hankittu käyttöön Song Networksilta ja Päijät-Hämeen Puhelimelta. Ainakin Songin kanssa sopimuksen numerosta oli solminut suomalainen yritys. Molemmat numerot on nyttemmin suljettu.

Keskusrikospoliisi selvittää jupakkaa yhdessä Viestintäviraston, tietosuojavaltuutetun ja kuluttaja-asiamiehen kanssa. Selvittämättä on esimerkiksi se, mistä saksalaisyritys oli saanut käyttöönsä puhelinnumerot, joihin tekstiviestejä lähetettiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat