Teksasilaispariskunta piti orjaa vuosia

Yhdysvalloissa teksasilainen pariskunta on tuomittu vankeuteen nigerialaisnaisen orjuuttamisesta.

Syyttäjän mukaan pariskunta houkutteli nigerialaisnaisen Yhdysvaltoihin luvaten tälle palkan ja apua lasten elatukseen. Nainen oli jäänyt leskeksi ja hänellä oli kuusi lasta.

Pariskunta Emmanuel ja Ngozi Nnaji takavarikoivat naisen passin heti tämän saavuttua maahan, eristivät hänet kotiinsa ja pakottivat hänet työskentelemään ilman palkkaa.

Naisen kerrotaan siivonneen, laittaneen ruokaa sekä hoitaneen pariskunnan lapsia ympäri vuorokauden seitsemänä päivänä viikossa. Pariskunta maksoi naiselle palkkaa kahdeksan vuoden orjuuden aikana yhteensä 300 dollaria.

Nainen ei saanut poistua talosta ilman valvontaa eikä saanut soittaa omille lapsilleen valvomatta.

Oikeuden asiakirjojen mukaan 50-vuotias Emmanuel Nnaji myös käytti naista seksuaalisesti hyväkseen. Pariskunta esti naisen paluun Nigeriaan.

Lopulta katolinen pappi pelasti naisen talosta.

Emmanuel Nnaji tuomittiin 20 vuodeksi vankeuteen ja hänen nigerialainen vaimonsa yhdeksäksi vuodeksi. Pariskunta myös määrättiin maksamaan vahingonkorvauksina yli 300 000 dollaria.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat