Elinkeinoelämän mahtiliitto Teknologiateollisuus haluaa MTV3:n uutisten tietojen mukaan purkaa viime syksynä solmitun raamisopimuksen ja neuvotella uusiksi siihen liittyvät palkankorotukset heikentyneen taloustilanteen takia.
Teknologiateollisuus ry:n varatoimitusjohtaja Risto Alanko vahvistaa, että Teknologiateollisuuden hallitus käsitteli asiaa eilen ja liiton vaatimukset esitetään täsmällisemmin tänään perjantaina. Teknologiateollisuus on ollut asiassa yhteydessä myös Elinkeinoelämän keskusliittoon EK:hon.
–Ajatus on syytä katsoa, että missä mennään. Kyse on siitä, eletäänkö sen sopimuksen kanssa ajassa, Alanko sanoo.
25 kuukauden raamisopimuksen mukaiset palkankorotukset olivat ensimmäisenä vuonna 2,4 % ja toisena vuonna 1,9 %. Nykyinen sopimus on voimassa ensi vuoden lokakuun loppuun.
Teknologiateollisuus on moittinut raamisopimusta sen synnystä saakka ja asia on herättänyt kitkaa myös sen ja EK:n välillä. Teknologiateollisuuden mukaan raamisopimuksen mukaiset palkankorotukset ovat kestämättömiä.
Palkansaajapuoli torjuu esityksen
Raamisopimuksessa on irtisanomispykälä, mutta asia vaatii myös keskusjärjestötason neuvotteluja.
Palkansaajapuolella ollaan MTV3:n uutisten mukaan tietoisia Teknologiateollisuuden uusista vaatimuksista, mutta valmiutta sopimuksen purkamiseen ei ole.
Alustavissa keskusteluissa palkansaajapuolen edustajat ovat torjuneet sopimuksen aukirepimisen jyrkästi.
– Mopo on karannut käsistä, jos raamisopimuksen purkua esitetään, SAK:n pääekonomisti Olli Koski sanoo MTV3:n uutisille.
SAK:n mukaan taloustilanne ei ole niin kriittinen, että se täyttäisi edellytykset sopimuksen purkamiselle.
Sumo video id