Tekninen vika painoi turmakoneen nokan alas ja aiheutti pystysyöksyn

Kaikki Jämijärvellä pudonneesta lentokoneesta pelastuneet hyppäsivät koneen ohjaajan ovesta.

Poistuminen oli erittäin hankalaa ja hidasta, vaikka matka hyppytilasta ovelle oli lyhyt, kertoo Onnettomuustutkintakeskus.

Viimeinen lentokoneesta hypännyt pääsi ulos koneen olleessa niin alhaalla, että hänen varavarjonsa aukesi välittömästi.

Tiedot poistumisesta kävivät ilmi, kun Onnettomuustutkintakeskuksen tutkijat kuulivat tänään onnettomuudesta selvinneitä.

Siipi katkesi todennäköisesti ilmassa

Pelastuneiden mukaan laskuvarjohyppääjiä kuljettanut lentokone joutui ongelmiin yllättäen, kun koneen liikettä ylös- ja alaspäin säätelevään pituusohjaukseen tuli ongelmia. Lentokoneen nokka painui äkillisesti alas ja kone kääntyi nopeasti pystysyöksyyn. Samalla koneen ohjattavuus katosi.

Lentokoneen siipi on sivullisilta saatujen videokuvien perusteella todennäköisesti katkennut ilmassa. Se ei kuitenkaan ole irronnut koneesta, sillä myös siivet ja peräsin on löydetty koneen putoamispaikalta. Kaikki koneen ääriosat ovat tallessa.

Onnettomuustutkintakeskuksen tutkijat jatkavat hylyn teknistä tutkintaa huomenna. Sitä ennen koneen rakenteissa ollut myrkyllinen hiilikuitupöly sidotaan vedellä.

Tutkijat saavat huomenna käyttönsä myös itse rakennetun lentokoneen piirustukset. Koneen osien tutkinta alkaa niiden varassa iltapäivällä.

Lue myös:

    Uusimmat