Tekniikka petti - ruokaa köyhille

HK-Ruokatalon logistiikkakeskuksen tekniikka petti, mm. makkaroita jäi varastoon. Kuva: Lehtikuva

HK-Ruokatalon uuden logistiikkakeskuksen tekniikka petti pari viikkoa sitten ja valtava määrä ruokaa jäi jumiin 18 metriä korkeisiin hyllyihin. Kauppoihin menevästä jakelusta "myöhästyneet", mutta vielä käyttökelpoiset lihat, makkarat, maksalaatikot ja muut einekset on nyt jaettu vähävaraisille mm. Pelastusarmeijan, espoolaisen Manna-avun ja Itä-Helsingin seurakuntien kautta.

Tällaisen valtavan korkeavaraston hyllystä ei saada tavaraa alas käsipelillä - yleensähän homma hoituu automaattisesti. Koska parasta ennen -päiväykset uhkasivat umpeutua ja ja koska teurastamo- ja einespuolella tuotanto pyöri koko ajan, vanhentumassa olevat ruuat pitäisi saada varaston kierrosta nopeasti pois. Vahingot korvaava vakuutusyhtiö ehdotti ruokien antamista hyväntekeväisyyteen.

- Rikkoontuneet tuotteet menivät biojätteeseen, mutta muutamia satoja lavoja ruokaa lahjoitimme mm. Helsingin Pelastakaa armeijalle, Hurstin Laupeudentyölle, espoolaiselle Manna-avulle ja seurakunnille esimerkiksi Itä-Helsingissä, kehitysjohtaja Petri Aalto HK-Ruokatalosta kertoo.

HK-Ruokatalo on lahjoittanut myös aikaisemmin, kaikessa hiljaisuudessa, jostakin syystä vanhaksi meneviä eineksiä vähävaraisten ruokapisteisiin.

Tällainen tekniikan pettäminen on HK-Ruokatalon mukaan harvinaista.

- Korkeavaraston automatiikka on yksinkertaista tekniikkaa ja se petti nyt ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1991 käyttöönoton. Nytkin osa korkeavaraston mekaniikasta saatiin nopeasti korjatuksi, mutta tuoretavarassa kaikenlaiset häiriöt tuntuvat heti, HK-Ruokatatalon toimitusjohtaja Jari Leija selvittää.

Vantaan logistiikkakeskus kauppakeskus Jumbon naapurissa toimii HK-Ruokatalon mukaan nyt lähes normaalisti eikä lahjoitettavaa ruokaa ole enää. Tästä valtavasta keskusvarastosta lähtee kauppoihin päivittäin satoja tonneja elintarvikkeita.

Keskuksen tekniikkaongelmasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat