Tekijänoikeuslaki kuumentaa tunteita

Tekijänoikeuslain mahdollinen uudistus saa muusikko Sami Kuoppamäeltä täyden tyrmäyksen.

- Voisin joutua esiintymään paikoissa, missä en halua. Käytännössä se menisi niin, että on sovittu jostain esiintymisestä, mutta työnantajan taholta se esitetäänkin jossain muissa medioissa, eikä siitä tarvitse kysyä tekijöiltä mitään, ihmettelee Kuoppamäki.

Kulttuuriministeriö valmistelee lakia, jonka mukaan työsuhteessa tehdyn teoksen oikeudet siirtyisivät automaattisesti työnantajalle. Muutos koskisi erityisesti luovia aloja kuten muusikoita ja toimittajia. Käytännössä sitä sovellettaisiin kuitenkin lähes jokaisella työpaikalla, esimerkiksi vuosikertomukset ja PowerPoint-esitykset kuuluisivat lain piiriin. Suomen Journalistiliiton työehtoasiamies Marianne Leskinen on huolissaan toimittajien asemasta.

- Silloin jos taloudelliset oikeudet siirtyvät esimerkiksi toimittajan työssä työnantajalle, silloinhan toimittajalla ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, missä jokin juttu ilmestyy ja milloin.

Työnantajat ovat puolestaan tyytyväisiä muutokseen. Osapuolet taistelevat muun muassa siitä, onko uudistus hyvä vai huono asia kuluttajan kannalta. Viestinnän keskusliiton johtaja Satu Kangas ajattelee kuluttajia.

- Tätä kautta saataisiin myös kuluttajille uusia tuotteita ja palveluita sellaisia jakelukanavia pitkin, joita he haluavat.

Suomen journalistiliiton työehtoasiamies Marianne Leskinen näkee asian toisin.

- Tiedonvälitys yksipuolistuisi, veikkaisin näin, koska silloin olisi kannattavaa jakaa samaa juttua mahdollisimman laajasti.

Asiaa käsitellään seuraavan kerran lokakuun lopulla.

(MTV3)

Katso Mari Haaviston juttu MTV3 Katsomosta (Kymmenen uutiset 19.5.2009)

Lue myös:

    Uusimmat