Tekijä kuoli itsemurhaiskussa Länsirannalla

Länsirannalla on tehty itsemurhaisku. Israelin poliisin mukaan itsemurhaiskun tekijän aiheuttama räjähdys tapahtui lähellä Israelin rajapoliisin yksikköä, mutta iskun tekijän lisäksi kukaan muu ei kuollut eikä haavoittunut räjähdyksessä.

- Rajavartijoiden partio havaitsi epäilyttävän henkilön ja määräsi hänet pysähtymään. Seuraavaksi räjähti, kuvailee poliisin edustaja.

Räjähdys tapahtui Tulkarmin kaupungin lähellä.

Israelin joukot tunkeutuivat jälleen Jeniniin

Israelilaiset joukot tunkeutuivat yöllä jälleen Jeniniin Länsirannalla, kertoivat palestiinalaiset turvallisuuslähteet. Joukot kävivät kaupungissa laukaustenvaihtoa palestiinalaistaistelijoiden kanssa, mutta kumpikaan osapuoli ei ole kertonut mahdollisista uhreista.

Palestiinalaisten mukaan alueella oli tulituksen lisäksi kuultu ainakin yksi räjähdys. Lyhyen yhteenoton jälkeen Israel vetäytyi kaupungista.

Palestiinalaislähteiden mukaan Israelin joukkojen tukena oli useita panssarivaunuja. Israel on kuitenkin kiistänyt tankkien käytön ja puhunut vain panssaroiduista ajoneuvoista.

Israelin mukaan joukot suorittivat rutiininomaista partiointia, kun kaksi pommia räjähti joukko-osaston keskellä. Samalla saattuetta kohti avattiin tuli, johon joukot vastasivat.

Israelin armeija vetäytyi Jeninistä edellisen kerran lauantaina.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat