Teinitytöille ehdollista julmasta pahoinpitelystä - teko kuvattiin kännykällä

Helsingin käräjäoikeus antoi kolmelle teinitytölle ehdollista vankeutta raa’asta pahoinpitelystä. Pahoinpitely tehtiin viime vuoden tammikuussa. Oikeus antoi tuomionsa viime perjantaina. 

Kolme nuorta naista pahoinpiteli neljännen tytön Helsingissä viime vuoden tammikuussa. Kaksi tekijöistä oli tekohetkellä vielä 17-vuotiaita, yksi 18-vuotias. Lisäksi tapahtumiin liittyi vielä yksi alle 15-vuotias henkilö.

Uhrin ikää käräjäoikeus ei päätöksessä maininnut. Aiemmin tässä jutussa kerrottiin virheellisesti, että kyse olisi ollut alle 15-vuotiaasta tytöstä. Oikeus viittaa uhriin vain termeillä tyttö ja nuori nainen. *

Tapahtumaketju sai alkunsa, kun tekijät kutsuivat uhrin helsinkiläiseen yksityisasuntoon.

Osa nuorista piiloutui asunnon parvekkeelle, kunnes tyttö oli päässyt asuntoon sisälle. Tämän jälkeen nuoret aloittivat ensin uhrin solvaamisen, jonka jälkeen he pahoinpitelivät hänet julmasti.

Uhria lyötiin nyrkeillä ja avokämmenellä, häntä potkittiin ja lisäksi uhria kuristettiin kaulasta. Häntä pahoinpideltiin myös mattopiiskalla. Uhrin hiuksia revittiin ja nyrhittiin saksilla sekä parranajokoneella niin voimakkaasti, että hän joutui tekohetken jälkeen käyttämään peruukkia. Nuoret polttivat savukkeella uhrin kaulaan ja vasempaan rintaan jälkiä. Lisäksi uhri riisuttiin alastomaksi ja hänen vartaloaan töhrittiin kirjoittamalla siihen huulipunalla halventavia tekstejä.

Nuoret videokuvasivat koko väkivallanteon puhelimellaan. Noin 25 minuutin mittaiselta videotallenteelta käy käräjäoikeuden mukaan ilmi, että jokainen tekijöistä kuvaa vuorotellen pahoinpitelyä, eikä yksikään asunnossa oleva ole passiivinen tai yritä estää väkivallantekoa.

Uhri yritti pahoinpitelyn aikana poistua asunnosta kolmeen otteeseen, mikä estettiin väkivallalla. Uhrin henkeä myös uhattiin pahoinpitelyn aikana. Tapahtuma kesti kokonaisuudessa noin puolitoista tuntia ja kaikki poistuivat tapahtumapaikalta, koska pahoinpitelyyn liittyvän alle 15-vuotiaan äiti oli tulossa asuntoon. Pahoinpitelyn yhteydessä uhrin käsilaukku varastettiin.

Käräjäoikeus piti ratkaisussaan tekoa julmana, sillä vastaajien selkeänä tarkoituksena oli uhrin pahoinpiteleminen ja nöyryyttäminen. Kukaan syytetyistä ei osannut nimetä pahoinpitelylle selkeää motiivia, taustalla oli ilmeisesti mustasukkaisuus poikaystävästä. Käräjäoikeuden saaman käsityksen mukaan vastaajat olivat vain halunneet kohdistaa väkivaltaa johonkin henkilöön asianomistajan ollessa sopiva uhri. Syytetyt naiset kertoivat tapahtumien ”riistäytyneen käsistä”.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kolme naista korvaamaan uhrille kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta 2200 euroa, esinevahingosta 830 euroa ja kärsimyksestä 3000 euroa. Lisäksi tekijöiden velvoitettiin korvaamaan uhrin oikeudenkäyntikulut.

Käräjäoikeus antoi tammikuisen pahoinpitelyn lisäksi tuomioita muistakin pahoinpitelyistä. Toinen, tekohetkellä 17-vuotias nainen sai tuomion lisäksi toisesta pahoinpitelytapauksesta. Nuorisoporukan vanhin, tekohetkellä 18-vuotias nainen sai tammikuisen pahoinpitelyn lisäksi tuomion neljästä pahoinpitelystä.

Vahingonkorvausten lisäksi pahoinpitelyistä syytetyt tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen. 17-vuotias nainen tuomittiin kahdesta pahoinpitelystä nuorena henkilönä, vapaudenriistosta sekä kunnianloukkauksesta yhden vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Toinen tekohetkellä 17-vuotias nainen tuomittiin nuorena henkilönä tapahtuneista pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta ja vapaudenriistosta vuodeksi ja yhdeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Tapahtumien aikaan 18-vuotias nainen tuomittiin viidestä pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta ja vapaudenriistosta yhden vuoden ja kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

* Juttua korjattu 6.2. kello 13.45

Lue myös:

    Uusimmat