Teiniseksiin suhtaudutaan yhä sallivammin

Alle 16-vuotiaiden välinen seksi on aiempaa hyväksyttävämpää.

Väestöliiton tutkimukseen vastanneista 18-34-vuotiaista lähes puolet miehistä ja reilu neljäsosa naisista hyväksyy kahden 14–15-vuotiaan välisen sukupuolisuhteen.

Vanhemmissa sukupolvissa alle 16-vuotiaiden seksisuhteet tyrmätään kuitenkin laajalti. Tutkimukseen vastanneista 55–74-vuotiaista asian hyväksyisi vain kaksi prosenttia naisista ja 12 prosenttia miehistä.

Asenteet aiheuttanevat skismoja sukupolvien välillä, sillä joka kolmas nykypäivän teini on ollut seksisuhteessa alle 16-vuotiaana. Vanhempien ikäpolvien tiukemmat arvot johtuvat muun muassa siitä, että yhdyntöjen aloitusikä on pudonnut kahdella vuodella tutkimuksen vanhimmasta sukupolvesta (55–74-v.) nuorimpaan (18–34-v.).

Nuorimman sukupolven miehistä lähes 40 prosenttia hyväksyisi nuorten seksisuhteet ilman seurustelua jo muutaman tapaamisen jälkeen. Vanhinkin sukupolvi hyväksyy nuorten seksuaaliset suhteet aiempien vuosien tutkimuksia paremmin, mutta seurustelun aikana. Heistäkin aviolupausta seksuaalisuhteen ehdoksi vaatisivat neljäsosa miehistä ja kolmasosa naisista.

Väestöliiton Sukupolvet ja seksuaalisuuteen liittyvät arvot Suomessa -tutkimuksen vastaajista nuoret suhtautuvat ylipäätään vanhempia sukupolvia vapaamielisemmin erilaisiin seksuaaliasioihin. Poikkeuksen tähän tekee kuitenkin suhtautuminen uskottomuuteen, jonka hyväksyvät muita useammin vastaajien vanhin sukupolvi, 55–74-vuotiaat.

Tutkimus on osa FINSEX-kyselytutkimusten sarjaa vuosilta 1971, 1992, 1999 ja 2007. Uusimman, tänä vuonna julkaistun artikkelin tilastot perustuvat vuoden 2007 tutkimustuloksiin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat