Teinien juhlat riistäytyivät käsistä - talo romuna ja koiranpentu huumattiin

Britanniassa teinitytön järjestämät iltamat riistäytyivät pahemman kerran käsistä, kun viisikymmentä öykkäriä romutti arvorakennuksen. Samalla myös perheen koira huumattiin.

Tytön vanhemmat olivat tapahtumien aikaan poissa paikkakunnalta rentouttavalla viikonloppulomalla. 15-vuotias tyttö oli sanonut äidilleen etukäteen, että järjestäisi hiljaiset illanistujaiset - Ja äiti uskoi tytärtään.

Surreyssä järjestettyihin juhliin saapui kuitenkin hieman enemmän vieraita, mitä tytär oli ennakkoon kertonut. Viisikymmentä juhlijaa laittoivat hiljaisella kadulla sijaitsevan arvorakennuksen paikat uuteen uskoon. Kaiken lisäksi perheen Bailey -koiranpennulle oli syötetty tuntemattomia pillereitä. Pentu makasi koomassa keittiön lattialla kun vanhemmat palasivat kotiin lomaltaan.

Daily Mail -lehti kertoo, että talosta varastettiin mm. koruja ja tekniikkaa. Lisäksi talon seinille oli mm. maalattu graffiteja ja 8-vuotiaan tyttären huone oli tuhottu. Talosta löydettiin myös laittomia huumausaineita.

Paikallinen poliisi kertoo käyneensä talolla järjestyshäiriöiden takia.

Perheen äidin mukaan 15-vuotias tytär on juhlien jälkeen paennut ystävänsä luo, eikä ole vieläkään palannut katsomaan talolle aiheutuneita tuhoja.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat