Teinien järjetön pila huoltoasemalla vei kaksi ensiapuun

Seinäjoella ABC-huoltoasemalla tehty pila vei kaksi henkilöä ensiapuun viikonloppuna.

Poliisin mukaan muutama, noin 17–20 -vuotias henkilö oli sivellyt vessojen ovenkahvoihin sekä polttoainemittarien pistooleihin ilkivaltaisesti voimakasta kapsaisiinia sisältävää liuosta. Muun muassa chili sisältää runsaasti kapsaisiinia.

Teko tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Ainakin kaksi vessassa asioinutta henkilöä sai ainetta iholleen. Heistä kumpikin joutui hakeutumaan aineesta saamiensa iho- ja turvotusoireiden takia keskussairaalan ensiapuun. Molemmat pääsivät muutaman tunnin tarkkailun jälkeen kotihoitoon.

Poliisi tuomitsee huoltoasemalla tehdyn tempauksen jyrkästi.

– Teko ylittää ajattelemattomuudessaan ja vaarallisuudessaan selvästi keskimääräisen seinäjokelaisen duudsoniuden tason. Mikäli kapsaisiinille allerginen henkilö olisi sattumalta tarttunut ovenkahvoihin ja mittaripistooleihin sivellyn aineen kanssa tekemisiin, altistumisella olisi saattanut olla kyseiselle henkilölle hengenvaaralliset seuraukset, Etelä-Pohjanmaan poliisi toteaa tiedotteessa.

Poliisi on tavoittanut kaksi aineen sivelyyn varsinaisesti syyllistynyttä henkilöä. Heitä epäillään pahoinpitelystä ja varomattomasta käsittelystä.

Etelä-Pohjanmaan poliisi pyytää sellaisia henkilöitä, jotka ovat saaneet oireita kapsaisiinista Seinäjoen keskustan ABC-asemalla, ottamaan virka-aikana yhteyttä poliisilaitokselle numeroon 0400 762 009.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat