Teini yritti ryöstöä banaanilla uhaten – tuhosi todistusaineiston syömällä

Teinipoika yritti ryöstää kaupan banaanilla uhaten North Carolinassa Yhdysvalloissa, kertoo Fox News. Ryöstöyritys tapahtui aiemmin tällä viikolla torstaina.

Paikallisten viranomaisten mukaan 17-vuotias poika piilotteli banaania paitansa alla kauppaan astuessaan. Poika väitti, että kyseessä on ase ja vaati kauppiasta antamaan tälle rahansa. Kauppias onnistui kuitenkin nujertamaan ryöstöä yrittäneen pojan yhdessä erään kaupassa olleen asiakkaan kanssa ja pidättelemään poikaa poliisien tuloon saakka. Poliiseja odotellessa poika pisteli banaanin poskeensa.

Teini joutuu syytteeseen aseellisen ryöstön yrityksestä. Viranomaiset vitsailivat, että poika saattaa joutua syytteeseen myös todistusaineiston tuhoamisesta. Banaanista jäivät kuitenkin jäljelle kuoret. Kauppiaan mukaan poliisit myös kuvasivat kuoria todistusaineistoa varten.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat