Teija Sopanen oli lupauksensa pitävä ja määrätietoinen toimittaja.
Toimin Seura-ihmiset -palstan toimittajana 2000-luvun alussa. Teija Sopanen työskenteli lehden toimittajana ja myös avusti omalta osaltaan palstan tekoa.
Sopanen oli erittäin miellyttävä "vanha rouva", joka saapui toimitukseen aina uudet juttuideat mukanaan. Vajaan parin vuoden pesti tutustutti meidät toisiimme ja teki meistä kaverit. Vaihdoimme kuulumisia työpestin jälkeenkin aina iloisina toisiamme halaten, missä sitten ikinä tapasimmekin.
Teija oli oman kokemukseni perusteella juuri sellainen henkilö, jonka kanssa olisi ollut mukavaa jatkaa työskentelyä yhdessä. Omat virheettömät tekstit, idearikkaus ja täsmällisyys olivat hänen erityisiä hyveitään.
Sopanen halusi pitää myös omasta reviiristään kiinni. Kun hän oli hoitanut vuosien ajan tiettyjen tapahtumien tai julkkisten yhteyksiä, niin hän halusi pitää kiinni vakaasti omasta tontistaan, ja niin myös saikin.
Teija Sopasen tapasin viimeksi, missäpä muussa kuin erään julkkisgaalan tilaisuudessa. Niinhän se viimeinen tapaaminen sujui, että tälläkin kertaa vaihdoimme kuulumisia ja halasimme.
(MTV3–JARI KUPIAINEN)