Tehyn työtaistelun takia hoitoja jouduttu perumaan sairaaloissa

Sairaaloiden hoito- ja leikkausjonot uhkaavat pidentyä, kun Tehy kielsi viikko sitten jäseniltään ylitöiden tekemisen ja työvuorojen vaihtamisen.

Varattuja leikkausaikoja on jo jouduttu perumaan, jotta päivystystoimintaan jäisi riittävästi henkilökuntaa.

Työtaistelu koskee Helsingin ja Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirejä.

Tehyn käynnistämät työtaistelutoimet purevat jo eri puolilla maata. Kiirettömiä leikkauksia on siirretty myöhempään ajankohtaan, jotta työvoimaa riittäisi päivystystoiminnan ylläpitämiseen.

- Ajatuksena on se, että potilasturvallisuutta ei vaaranneta, että priorisointi olisi sieltä suunnitellusta toiminnasta päivystystoimintaan, kertoo sairaanhoitaja Ilkka Jäntti Taysin leikkausosastolta.

Ensimmäisen työtaisteluviikon aikana leikkausaikoja on siirretty muutamia päivässä. Siirrot ovat koskeneet vähiten kiireellisiä toimenpiteitä kuten esimerkiksi plastikkakirurgisia leikkauksia. Ylitöitä tehdään kiellosta huolimatta mikäli potilaan etu sitä edellyttää.

Työtaistelu näkyy myös vuodeosastoilla. Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on suljettu kaksi psykiatrista osastoa, kertoo Pitkäniemen sairaalan apulaisylilääkäri Päivi Kiviniemi.

- Toinen osasto on tämmönen päihdepsykiatrinen osasto, joilla on vakavia päihdeongelmia ja vakavia mielenterveyshäiriöitä yhtä aikaa ja toinen on nuorisopsykiatrinen osasto.

Suljetuilta osastoilta vapautuneella henkilöstöstöllä paikataan muiden yksiköiden sijaistarpeita. Poissaoloja on runsaasti ja sijaisten tarve suuri. Kun sijaisia ei ole saatu talon ulkopuolelta, on tarvetta totuttu paikkaamaan sisäisesti Tehyn nyt kieltämillä ylitöillä ja vuoronvaihdoilla.

Tehyn mukaan painostuskeino on tehokas, koska Suomen sairaaloita on opittu pyörittämään minimimiehityksellä, hoitajien joustamiseen luottaen. Tavoitteena on alakohtainen virkaehtosopimus.

Katso Tuula Malinin raportti Tampereelta

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat