Tehyn työtaistelu vaarantaa syöpäpotilaiden leikkaukset

Syöpähoitojen keskeyttämisestä on päätetty useissa sairaanhoitopiireissä.

Syöpähoitojen siirtäminen tai peruminen Tehyn työtaistelun vuoksi aiheuttaa suurimman vaaran nopeaa leikkausta vaativille potilaille. Jos aggressiivisesti etenevää syöpää ei voida leikata mahdollisimman nopeasti, tilanne voi uhata potilaan henkeä.

Syöpähoidon kannalta juuri leikkaushoidot ovat tärkeimpiä. Leikkaushoidon viivästyminen voi pahentaa myös parantumisennusteita.

- Aggressiivissa syövissä tilanne on aina sitä parempi, mitä aikaisemmin päästään hoitoon, kertoo professori Taina Turpeenniemi-Hujanen Oulun yliopistollisesta keskussairaalasta (Oys).

Esimerkiksi Oysissa Tehyn mahdollinen työtaistelu keskeyttää puolet aloitetuista sädehoidoista. Uusia sädehoitoja ei aloiteta ollenkaan. Normaalitilanteessa Oysissa sädehoitoa saa noin 120 potilasta päivittäin.

Turpeenniemi-Hujasen mukaan sädehoidon keskeyttämisestä ei aiheudu vaaraa mutta jo annetun hoidon teho voi heikentyä. Oysissa keskeytykset harkitaan tapauskohtaisesti.

- Teoreettisesti on mahdollista, että sädehoidon keskeytyessä syöpäkasvain voi toipua uudelleen, mutta tällainen vaatisi huomattavasti viikkoja pidemmän tauon, professori sanoo.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä päätös syöpähoitojen uudelleen järjestelyistä ja keskeyttämisistä tehdään torstaina. Oulussa tehtävät muutokset koskettavat koko Pohjois-Suomen syöpäpotilaita, sillä he saavat hoitoa Oysissa.

Syöpähoitojen keskeyttämisestä on päätetty myös muissa sairaanhoitopiireissä.

- Tieto hoidon lykkääntymisestä tai keskeyttämisestä on kova paikka syöpäpotilaalle, sanoo Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Harri Vertio.

Maanantaina Syöpäjärjestöjen neuvontapuhelimen palvelua lisättiin ja tehostettua neuvontaa voidaan lisätä tarpeen mukaan, Vertio sanoo. Neuvontapuhelimen numero on 0800-19414, ja siihen soittaminen on ilmaista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat