Tehyn työkiistan sovittelu keskeytyi

Neuvotteluissa ei päästy vielä tänään ratkaisuun.

Tehyn työkiistan sovittelu on keskeytynyt. Tänään ei päästy ratkaisuun sairaanhoitajien palkkakiistan ratkaisussa.

Lautakunnan jäsenet poistuivat valtakunnansovittelijan toimistosta kello 20:n jälkeen. Toimistosta kerrottiin vain, että lautakunta jatkaa työtään huomenna. Tarkempaa aikaa ei haluttu kertoa.

Hallituksessa on odotettu, että lautakunnalta tulisi sovintoehdotus huomisaamuun mennessä. Hallitus on varautunut käsittelemään työtaistelu-uhkan aiheuttamaa tilannetta neuvottelussaan aamupäivällä, ellei sopua ole syntynyt.

Aiemmin viikolla julkisuuteen tuli tieto, että hallitus valmistautuu ajamaan pikavauhtia läpi lain, jolla työtaistelua rajoitettaisiin ihmishenkien säästämiseksi. Ministerit eivät ole myöntäneet, mutta eivät kiistäneetkään hanketta.

Eduskunnassa aloitettiin kuitenkin jo tänään varautuminen valiokuntien viikonlopputöihin ja ensi maanantaina tarpeen mukaan pidettävään ylimääräiseen täysistuntoon.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat