Tehyn sopimuskiista pidentää jo sairaaloiden hoitojonoja

Sairaaloiden hoito- ja leikkausjonot uhkaavat pidentyä. Syynä on terveydenhoitoalan sopimuskiista, joka on saanut Tehyn lopettamaan ylitöiden tekemisen ja työvuorojen vaihtamisen.

Hoitotakuun edellyttämä jonotusaikojen lyhentäminen perustuu pitkälti juuri ylitöiden tekemiseen.

Viikko sitten alkaneet painostustoimet alkoivat vaikuttaa välittömästi hoitojonoihin siten, että varattuja aikoja on peruttu. Ne hidastavat kiireettömien tapausten hoitoa neljässä suurimmassa sairaanhoitopiirissä ja kaupungissa.

Työtaistelu koskee Helsingin ja Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirejä sekä Helsingin, Turun, Tampereen ja Oulun omia terveydenhuoltoyksiköitä.

Ei vielä suuria ongelmia

Pääkaupunkiseudulla ainakin Husin hallituksen alkuviikosta saaman raportin mukaan tilanne on pysynyt rauhallisena. Ylityö- tai vuoronvaihtoja oli jäänyt toteuttamatta vain muutamia.

Myös Pirkanmaan sairaanhoitopiirin henkilöstön kehittämispäällikön Raija Ruorasen mukaan tilanne olisi hyvin hallinnassa, ellei työtaistelu osaltaan vaikeuttaisi muiden ongelmien hoitamista.

- Rajoitukset hankaloittavat niitä toimintoja, joissa muutenkin on vaikeuksia.

Ne vaikuttivat osaltaan muun muassa Pitkäniemen kahden psykiatrian vuodeosaston sulkemiseen. Ne oli tarkoitus sulkea vasta kesällä. Peruutuksia tulee muutama päivässä.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin Turkka Tunturin mukaan isompia hankaluuksia ei ole ollut.

- Työnantaja on esittänyt työvuoron siirtoja ja ylityöpyyntöjä 106. Vain neljään on vastattu kielteisesti.

Pyynnöt ovat koskeneet kiireellisiä tapauksia, joihin painostustoimia ei saa kohdistaa. Henkilökunta on Tunturin mukaan ymmärtänyt tilanteen hyvin.

Kiireetön hoito sen sijaan viivästyy entisestään. Se näkyy etenkin plastiikkakirurgian leikkauksissa.

Liian vähän henkilökuntaa

Tehyn mukaan työtaistelutoimet vaikuttavat odotetusti. Ne kohdistuvat hoito- ja leikkausjonoihin erityisesti siellä, missä esimerkiksi kesäaikaan suljetaan osastoja ja yksiköitä.

Tilanne osoittaa Tehyn mukaan sen, että palvelut pyörivät huolestuttavan ohuella organisaatiolla ja henkilöstön venymisen varassa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat