Tehyn joukkoirtisanoutuminen jakaa kansan

Puolet suomalaisista ei hyväksy joukkoirtisanoutumista työtaistelukeinona hoitoalan palkkakiistassa. Hoitajien palkkavaatimuksiin suhtautuminen on suopeampaa.

Suomalaisten mielipiteet jakautuvat kahtia suhtautumisessa Tehyn sairaanhoitajien joukkoirtisanoutumiseen, kertoo MTV:n uutisten teettämä kysely.

Puolet vastaajista eli 49 prosenttia ei pidä irtisanoutumista tässä tilanteessa oikeutettuna. Työtaistelukeinon hyväksyy 41 prosenttia vastaajista. Kymmenen prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

Tehyn palkkavaatimusta piti oikeutettuna selvä enemmistö eli 64 prosenttia kansasta. Vastaajista 28 prosenttia ei hyväksy sairaanhoitajien palkankorotusvaatimuksia ja kahdeksan prosenttia ei kertonut mielipidettään.

Asiaa selvitti MTV:n uutisille Research International Finland. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,5 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin. Kyselyyn vastasi 502 suomalaista eri puolilta maata.

Tehy vaatii 24 prosentin palkankorotuksia kahden ja puolen vuoden aikana. Korotus toisi hoitajille 400-600 euroa lisää kuukausipalkkaa.

Tehyn valtuusto päätti tiistaina yksimielisesti työtaisteluvaroituksen jättämisestä kuntasektorille 15. lokakuuta. Työtaistelumalli on joukkoirtisanoutuminen, jonka tarkemmista rajauksista ja yksityiskohdista kerrotaan ensi viikon maanantaina.

Nettikysely: Palkkavaatimukset liian kovia

Keskiviikkona julkaistussa MTV:n uutisten internetkyselyssä 52,7 prosenttia vastaajista piti Tehyn palkkavaatimuksia kohtuuttomina. Kyselyyn vastasi tiistain ja keskiviikon aikana yli 10 000 ihmistä.

Hoitajien vaatimuksia kohtuuttomina pitävät vastaajat syyttävät Tehyä muun muassa ahneudesta.

Kyselyyn vastanneista 47,3 prosenttia oli puolestaan sitä mieltä, että Tehyn vaatimukset ovat kohtuullisia. Hoitajien palkankorotustoiveita tukevat vastaajat perustelivat kantaansa muun muassa työn raskaudella.

Katso aiheesta lisää MTV3:n Seitsemän uutisissa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat