Tehyn Ahvenanmaan lakossa pientä edistystä

Tehyn lakon neuvottelut Ahvenanmaalla liikahtivat vaihteeksi eteenpäin tänään.

Piirisovittelija teki lakko-osapuolille sovintoesityksen, mutta tehyläisten peruspalkan korotuksesta on vielä erimielisyyksiä. Tehyn virkaehtosopimuksen neuvotteluoikeudesta sen sijaan ei enää kiistellä.

Sovittelija esitti tehyläisille 70 euron palkankorotusta. Ehdotus ei sopinut hoitajille, koska siihen olisi sisältynyt noin 40 euron tupossa sovittu järjestelyvaraerä, joka on joka tapauksessa tulossa kaikille.

Koko kesän jatkuneella lakolla olisi saavutettu käytännössä 30 euron korotus, mikä ei riitä Tehylle. Työnantaja on tähän asti tarjonnut viikosta toiseen vain 10 euron korotusta, minkä takia neuvottelut ovat välillä olleet täysin jumissa.

Tehy ilmoitti tyytyvänsä 130 euron korotukseen, joka toteutettaisiin niin, että elokuun alusta korotuksesta maksettaisiin puolet ja tammikuun alusta loput. 130 euroon ei sisältyisi viime syksyn tupossa sovittu korotus.

Tehy vaati lakon alkaessa 200 euron palkankorotuksia ahvenanmaalaisille jäsenilleen. Palkankorotustarvetta perustellaan saaren korkeilla elinkustannuksilla sekä vaikeuksilla saada pätevää henkilökuntaa.

Tehyn mukaan 11:ttä viikkoa jatkuva lakko on kiusallinen kaikkien osapuolten mielestä, ja se halutaan saada pian loppumaan. Neuvottelut jatkuvat keskiviikkona.

(MTV3-STT)

16:44

Lue myös:

    Uusimmat