Jokerien voittoputki jääkiekon SM-liigassa on nyt kuuden ottelun mittainen. Helsinkiläisjoukkue löi torstaina HPK:n 3-2 (2-0, 1-1, 0-1). Voitolla Jokerit nousi kolmanneksi pisteen päähän sitä ottelun enemmän pelanneesta Bluesista.
- Voitto on aina voitto, vaikka emme vieläkään pelaa sillä tasolla, mihin on edellytykset. Kuusi voittoa ei kuitenkaan voi olla sattumaa - jotain on tehty oikein, ruoti Jokerien laitahyökkääjä Juha Lind.
Jokerien voiton takuumiehenä kunnostautui jälleen maalivahti Juuso Riksman. Hänelle kertyi 35 torjuntaa. Riksmanin tavoin kuluvalla kaudella kolme nollapeliä torjuneen HPK:n Teemu Lassila pysäytti 16 laukausta, Lassila ei torjunut kertaakaan toisessa erässä.
- Pelimme ei ollut kaunista, mutta tehokasta se oli. Pelisysteemi paranee vielä hiomisen kautta, Jokerien Riksman kuvasi.
Kotijoukkue aloitti taiston vahvasti ja pelin 14. minuutilla Mike Bishai vei isännät rangaistuslaukauksella 1-0-johtoon. Rankkari tuomittiin, kun HPK:n puolustaja Kai Syväsalmi kaatoi sääntöjen vastaisesti Joye Tenuten.
Ajassa 16.53 Jokerien johto merkittiin jo 2-0:ksi, kun Janne Hauhtonen iski osuman alivoimalla Jyrki Louhen esityöstä.
HPK:n 2-1-kavennuksesta ylivoimalla 28. minuutilla vastasi Mikko Mäenpää. Isäntien Tomi Mäki kasvatti onnekkaasti eron uudestaan kahteen maaliin erän lopussa.
Päätöserässä HPK prässäsi kovaa ja sen vimmattu kiri tuotti viimein tulosta ajassa 59.45. Viime kaudella vielä Jokereita edustanut Tony Virta laukoi 3-2-kavennuksen. Riksman oli tilanteessa voimaton, sillä peliväline poukkosi hienon paluun toipilaslistalta tehneen puolustaja Marko Kauppisen jalasta verkkoon.
- Alussa vain katseltiin, lisäksi kaveri sai kaksi maalia halvalla, harmitteli HPK:n päävalmentaja Jukka Rautakorpi.
HPK:n viiden ottelun mittainen voittoputki katkesi torstaina.
Jokerit-HPK 3-2 (2-0, 1-1, 0-1)
1. erä: 13.01 Mike Bishai 1-0 rl, 16.53 Janne Hauhtonen (Jyrki Louhi-Mikko Kalteva) 2-0 av.
Jäähyt: 10.37 Joey Tenute J 2 min, 14.07 Jukka-Pekka Laamanen H 2 min, 16.23 Mikko Jokela J 2 min.
2. erä: 27.54 Mikko Mäenpää (Janne Laakkonen-Laamanen) 2-1 yv, 37.10 Tomi Mäki (Bishai-Juha Lind) 3-1.
Jäähyt: 22.16 Ossi Saarinen J 2 min, 27.06 Jokela J 2 min, 38.56 Kimmo Eronen J 2 min.
3. erä: 59.45 Mäenpää (Laamanen) 3-2 im.
Jäähyt: 44.51 Jari Sailio H 2 min, 48.24 Louhi J 2 min.Jäähyt yhteensä: Jokerit 6x2-min=12 min, HPK 2x2-min=4 min.
Torjunnat: Juuso Riksman J 9+13+13=35, Teemu Lassila H 11+0+5=16 poissa 58.15-58.33 ja 58.43-60.00.
Tuomarit: Sami Partanen-Teemu Salminen(Pekka Heikura-Jussi Terho).
Yleisöä: 7038.
Katso Netti-tv:stä:
(MTV3-STT)