Teheranin mielenosoituksissa kuolonuhri

Iranin pääkaupungissa Teheranissa yksi ihminen on kuollut hallitusta vastustaneen mielenosoituksen yhteydessä, kertoo Iranin uutistoimisto. Lisäksi useiden ihmisten kerrotaan haavoittuneen tulituksessa.

Oppositiolähteiden mukaan Iranin viranomaiset ovat pidättäneet Teheranissa kymmeniä mielenosoittajia. Turvallisuusjoukot käyttivät myös kyynelkaasua hajottaakseen pääkaupungin keskustassa järjestetyn mielenosoituksen, johon silminnäkijöiden mukaan oli kerääntynyt tuhansia ihmisiä.

Britannia on vedonnut Iranin viranomaisiin, jotta kansalaisten annettaisiin ilmaista mielipiteensä vapaasti. Myös Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton esitti vahvan tukensa Teheranin kaduilla mieltään osoittaville ihmisille. Clintonin mukaan Iranin olisi aika avata poliittista järjestelmäänsä ja kuunnella oppositiota ja kansalaisia.

- Toivomme oppositiolle ja kaduilla oleville urheille ihmisille samoja mahdollisuuksia kuin mitä egyptiläiset ottivat itselleen viime viikolla, Clinton sanoi.

Edellisen kerran Teheranin kaduilla protestoitiin hallitusta vastaan viime vuoden helmikuussa islamilaisen vallankumouksen vuosipäivänä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat