Teetti avohakkuun, sai sakot metsärikoksesta

Avohakkuun teettäminen toi yli 4000 euron kokonaislaskun maanomistajalle.

Kuopion käräjäoikeus tuomitsi perjantaina metsärikoksesta sakkoihin 48-vuotiaan maanomistajan, joka teetätti avohakkuun metsätilallaan Maaningalla Pohjois-Savossa.

Käräjäoikeuden mukaan talvella 2006 tehdyt parin hehtaarin avohakkuut vahingoittivat metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeää luonnontilaista elinympäristöä. Alueella sijaitsi muun muassa lähde ja sen alapuolinen vedenjuoksu-uoma. Ympäristöstään alue erottui muun muassa rehevämmän kasvillisuutensa vuoksi.

Oikeudessa arvioitiin, että ainakin puoli hehtaaria olisi pitänyt jättää hakkaamatta.

Vastaaja on koulutukseltaan metsäinsinööri. Tilan hän oli ostanut marraskuussa 2005. Käräjäoikeus piti miehen menettelyä tahallisena, mutta vastaaja kiisti syytteen. Kertomansa mukaan hän ei ollut maastossa käydessäänkään havainnut syytteessä mainittuja säilytettäviä elinympäristöjä. Vastaajan mukaan häneltä puuttui sekä tahallisuus että tuottamus.

Käräjäoikeus määräsi miehelle 30 päiväsakkoa, mistä kertyy maksettavaa 450 euroa. Lisäksi hänet tuomittiin menettämään valtiolle rikoksen tuottaman hyötynä 4000 euroa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat