Ted Turner teki suurlahjoituksen YK:lle

CNN-televisioyhtiön perustaja Ted Turner on luvannut lahjoittaa YK:lle yhteensä miljardi dollaria eli noin 5,3 miljardia Suomen markkaa. YK:n avustusohjelmille suunnatut varat maksetaan erityisen rahaston kautta kymmenen vuoden aikana 100 miljoonan dollarin vuosierissä.

Upporikas Turner ilmoitti lahjoituksestaan varhain tänä aamuna Suomen aikaa CNN-uutiskanavan välityksellä. Nykyisin Turnerin työpaikkana on media-alan suuryritys Time Warner. YK on rypenyt talousvaikeuksissa jo vuosia. Järjestön suurimmalla velallisella Yhdysvalloilla on rästiin jääneitä maksuja 1,5 miljardin dollarin edestä.

Turner kertoi päättäneensä suurlahjoituksesta "hetken mielijohteesta" pari päivää sitten. Pelkkä osakekurssien nousu on kasvattanut hänen omaisuuttaan miljardi markkaa 3,2 miljardiin dollariin (liki 17 mrd mk) tammikuun jälkeen.
-Luovun vain yhdeksän kuukauden tuloista. Ei tämä ole niin iso juttu. Minä en ole yhtään sen köyhempi kuin yhdeksän kuukautta sitten, mutta maailma hyötyy tästä valtavasti, Turner sanoi.

Rahoilla tuetaan YK:n humanitaarisia ohjelmia. Turner mainitsi haastattelussa erityisesti pakolaisten auttamisen, rokotuskampanjat ja taistelun ilmaston lämpenemistä vastaan.
-Rahat menevät maailman kaikkein köyhimmille, niille jotka tarvitsevat kipeimmin apua, hän sanoi.

Viime vuonna Turner avusti Worldwatch-laitosta ja muita ympäristöjärjestöjä miljoonalahjoituksilla. Suurlahjoitus tuli täydellisenä yllätyksenä pääsihteeri Kofi Annanille, jonka kerrottiin olevan "erittäin iloinen ja kiitollinen".
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat