Teatterit tarjoavat veteraaneille halpoja kulttuurielämyksiä

Rahallisesti huomattavimman edun lupaa Kansallisooppera, joka perii veteraaneilta vain 14 euroa. Myös Museoliitto on ilmoittanut suhtautuvansa veteraanialennukseen suopeasti.

Liki 40 laitosteatteria tarjoaa tänä syksynä sota- ja rintamaveteraaneille sekä sotainvalideille ohjelmistoaan ilmaiseksi tai huomattavalla alennuksella. Tempaus juhlistaa 90-vuotiasta Suomea, mutta suuri osa teattereista jatkaa käytäntöä pysyvästi.

Suomen Teatterit -yhdistys suositteli jäsenilleen tammenlehväyleisön suosimista lahtelaisen veteraanin, JR1:n Perinnekillan puheenjohtajan Manne Salosen esityksestä. Muutama teatteri oli tehnyt samanlaisen ratkaisun jo aiemmin.

Esimerkiksi Joensuun, Kemin, Lappeenrannan, Oulun ja Seinäjoen teatterit päästävät veteraanit näytöksiinsä ilmaiseksi. Osa teattereista perii henkilökuntahinnan tai muun pienen maksun, ja jotkut rajoittavat käytännön tiettyihin näytöksiin.

Rahallisesti huomattavimman edun lienee luvannut Kansallisooppera, joka perii veteraaneilta vain 14 euroa.

Lahden teatterilla veteraanialennus oli jo viime talvena, jolloin käyttökertoja kertyi runsaat 200. Manne Salonen päättelee palautteen perusteella, että useampi kuin joka toinen veteraani lähti teatteriin nimenomaan tarjouksen takia.

Ensi viikolla Salonen, 88, lähestyy samassa tarkoituksessa kaupunginorkestereita. Jo entuudestaan on ainakin Vaasan orkesteri päästänyt veteraanit ilmaiseksi konsertteihinsa ja Lahden orkesteri kenraaliharjoituksiinsa.

Museovirasto tai yksittäiset museot eivät vielä ole reagoineet esitykseen, mutta Museoliitto on ilmoittanut suhtautuvansa ajatukseen suopeasti.

Manne Salonen lähti liikkeelle urheilupuolelta, joka on Lahden Hiihtoseuran pitkäaikaiselle veteraanille tutumpi. Jo vuodesta 2005 ovat tammenlehväläiset päässeet ilmaiseksi kunniavieraina Salpausselän kisoihin. Sittemmin tapa on levinnyt jääkiekko- ja jalkapalloliigan otteluihin ja suuriin yleisurheilutapahtumiin, kuten Kalevan kisoihin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat