TE-toimistolta karu tiedote – työllisyysrahat loppu, vaikka vuosi vasta puolivälissä

Uudenmaan TE-toimisto kertoo, että sen työllisyyteen myönnetyt määrärahat ovat tältä vuodelta loppu, vaikka eletään vasta heinäkuun alkua.

Toimiston tiedotteen mukaan sille oli myönnetty määrärahaa yhteensä 150 miljoonaa euroa, joka oli tarkoitettu erilaisten työvoimapoliittisten palveluiden rahoittamiseen. Kasvaneesta työttömyydestä johtuen raha on ollut alkuvuodesta reippaassa käytössä.

Rahoja ei kuitenkaan ole TE-toimiston johtaja Jarmo Ukkosen mukaan hassattu turhuuksiin.

– Joka kuukausi noin 2000–3000 asiakasta aloittaa jonkinlaisen työvoimapoliittisen palvelun, joista osa perustuu määrärahoihin. Ilman näitä palveluja ja määrärahoja olisi työttömien määrä todella suuri, Ukkonen tiedotteen mukaan sanoo.

Käytännössä rahojen loppuminen tarkoittaa sitä, että päätökset muun muassa yrityksille myönnettävistä palkkatuesta, starttirahasta sekä oppisopimustuista ovat jäissä. Vuorotteluvapaiden osalta tukea ei myönnetä palkkaamiseen.

– Jos toimistolle myönnetyssä kassassa ei ole rahaa, niin päätösliikenne lakkaa. Ilman määrärahaa ei voida päätöksiä tehdä, Ukkonen toteaa.

Karulta kuulostava määrärahatilanne on työ- ja elinkeinoministeriön tiedossa. Ukkosen mukaan ministeriölle on myös esitetty määrärahan lisäystä.

– Nyt on vain pakko odottaa ja katsoa, että saadaanko valtakunnallisen jaon tai tasauksen kautta mitään tai pystymmekö vapauttamaan jotain jo sidotuista rahoista. Onhan tuo kesän jälkeinen riihikin yksi kysymysmerkki, hän toteaa viitaten tulevaan budjettiriiheen.

Lue myös:

    Uusimmat