Näyttelijä kävelee lavalle. Tupa on täysi. Näyttelijä saa kirjekuoren. Hän avaa sen, ja näkee esityksen käsikirjoituksen ensimmäistä kertaa. Teatteri-ilta voi alkaa.
Iranilainen teatterintekijä Nassim Soleimanpour pisti näyttelijä Joanna Haarttin melkoisen koettelemuksen eteen. Solemanpour on tehnyt näytelmän Valkoinen kani, punainen kani, jonka jokainen näyttelijä voi esittää elämässään vain kerran. Syystä, että näyttelijä ei tunne tekstiä, eikä tiedä esityksestä etukäteen mitään.
Soleimanpour valottaa käsikirjoituksessaan syitä tekeleeseensä. Koska taiteilija kieltäytyi armeijasta, valtio eväsi hänen passinsa. Hänellä ei siis ole oikeutta matkustaa ulkomaille.
Mutta se ei estä Soleimanpourin sanoja matkustamasta. Näytelmä onkin erikoinen tapa kommunikoida. Yleisö kohtaa ohjaajan näkemättä häntä. Soleimanpour kun on ja pysyy Iranissa.
Soleimanpour kokeekin, että kirjailijalle paras paikka elää on kirjoitetuissa lauseissa. Ja harjoituksissa, joihin yleisöllä ei normaalisti ole mitään asiaa, tapahtuu taikaa. Virheitä ja taikaa. Ehkä tekijä ajattelee, että kun esitys on täysin harjoiteltu, se muuttuu rutiiniksi ja taika katoaa. Tekijä haluaa, että katsojat kokevat autenttisuuden taian.
Mitä näytelmässä sitten tapahtuu? Ainakin kyse on elämän ja kuoleman kamppailusta. Ja on siinä gebardejakin, jotka matkivat strutseja. Enempää en paljasta. Mene ja koe. Tarjolla Leea Klemola, Tommi Korpela ja Eero Ritala.