Tavikset äänessä Obaman vaalivideossa – tähdellä itsellään statistin rooli

Toiselle presidenttikaudelle Yhdysvalloissa pyrkivä Barack Obama on julkaissut internetissä kampanjavideonsa "It Begins with Us" - Se alkaa meistä.

Obama näkyy kuvissa vain muutaman sekunnin, sillä pääosassa ovat hänen tukijansa: Ed, Katherine, Mike, Gladys ja Alice - kaikki esiintyvät pelkillä etunimillä. Ryhmä on valittu huolella: joukossa on eri rotujen edustajia sekä miehiä että naisia ja myös yksi nuori.

– Viime kerralla en vielä päässyt äänestämään häntä, mutta tiesin, että voin auttaa hänen uudelleenvalinnassaan, sanoo videolla porukan nuorin, Mike New Yorkista.

– En ole aina samaa mieltä Obaman kanssa, mutta kunnioitan häntä ja luotan häneen, sanoo vanhempaa sukupolvea edustava Ed Pohjois-Karolinasta.

Videolla liikutaan maaseudulla, lähinnä keskiluokkaisten ihmisten kodeissa ja pihoilla.

Aurinkoinen Gladys puhuu keittiössään Nevadan osavaltiossa.

– Minua hermostuttaa, sillä vaalit ovat aivan oven takana. Kaikki me haluamme samoja asioita: lapsillemme koulutusta ja ihmisille kodin, sanoo Gladys.

Obama aloitti kampanjansa tavallista hieman aiemmin. Hän lähetti tukijoilleen myös sähköpostin, jossa hän painottaa ajoissa olemisen tärkeyttä.

– Olemme aina tienneet että pysyvä muutos ei tule nopeasti eikä helposti. Samalla kun teemme työtä muutosten eteen, täytyy meidän myös alkaa toimia vuoden 2012 eteen - hyvissä ajoin ennen kuin tulee aika, jolloin alan tosissani kampanjoida, sanoo Obama sähköpostissaan.

Obama pyrkii jatkokaudelle vuoden 2012 vaaleissa ja hänen leirinsä on tänään aloitellut kampanjaa kannattajille lähetetyillä tekstiviesteillä ja sähköposteilla.

Obaman toiselle kaudelle tähtäävä kampanja kulkee sloganilla "It Begins with Us".

Lue myös:

    Uusimmat