Tavarajunan turma sotkee liikennettä pitkään

Tavaravaunujen suistuminen Toijalassa vaikuttaa pääradan junien kulkuun tuntuvasti. Poikkeusjärjestelyt vaikuttavat arviolta noin 15 000 junamatkustajaan.

Esimerkiksi tänään Helsinki–Tampere-välillä kulkee vain yksi IC-juna tunnissa suuntaansa. Juna Tampereelta Helsinkiin lähtee aina seitsemän minuuttia yli tasan ja Helsingistä Tampereelle juna kuusi minuuttia yli tasan.

Muualta maasta saapuvat, Tampereen kautta Helsinkiin kulkevat junat saattavat olla jopa 60 minuuttia aikataulustaan myöhässä.

Tampereen ja Turun väliä liikennöivät junat korvataan linja-autoilla. Myös Tampereen ja Hämeenlinnan välillä kulkee linja-autoja, jotka pysähtyvät Toijalassa.

Hämeenlinnan ja Riihimäen välillä liikennöidään taajamajunilla. Hämeenlinnasta junat lähtevät 20 minuuttia yli tasan ja Riihimäeltä 15 minuuttia yli tasan.

Lähiliikenteen junat kulkevat Riihimäen ja Helsingin välillä normaalisti.

Liikenne takkuaa odotettua kauemmin

Onnettomuus vaikuttaa lähes kaikkiin Suomen kaukojuniin ennakoitua kauemmin.

Onnettomuuspaikan raivaustyöt jatkuvat koko tämän päivän ja todennäköisesti myös huomisen ajan. Sähköradan ja liikenteenohjauslaitteiden korjaustyöt voivat hidastaa juhannuksen menoliikennettä.

Vauriopaikka avataan liikenteelle vaiheittain.

Ratahallintokeskus tekee tilannekatsauksen raivaustöistä ja tiedottaa siitä mahdollisimman pian. Junaliikenteessä on odotettavissa muutoksia vielä juhannuksen jälkeen.

(MTV3)

Lue lisää:

Lue myös:

    Uusimmat