Tatuoinnin vuoksi paljastuneelle nettirikolliselle yhdyskuntapalvelua

Porilainen nuorukainen sai tiistaina Porin käräjäoikeudessa seitsemän kuukauden ehdottoman vankeustuomion haittaohjelmien tekemisestä. Oikeus muunsi tuomion 180 tunnin yhdyskuntapalveluksi.

21-vuotias mies sekaantui noin kolme vuotta sitten kansainvälisen tietokonerikollisten ryhmän toimintaan. Hän suunnitteli tilauksesta niin sanottuja takaporttiohjelmia, jotka ohittavat tietokoneiden tietoturvamekanismit ja sallivat vieraan pääsyn koneelle.

Nuorukainen koodasi ja päivitti takaporttiohjelmia brittiläisille rikostovereilleen, jotka käyttivät avautuneita reittejä muun muassa sähköpostiosoitteiden keräämiseen. Postiosoitteita he saivat haltuunsa 64 miljoonaa. Niitä käytettiin muun muassa mainostarkoituksiin.

Kiinnijäämisen riskin vähentämiseksi osoitelistoista poistettiin esimerkiksi armeijan osoitteet. Haittaohjelmat levisivät 102 maahan.

Tatuointi yhdisti nimeen

Rikos paljastui kesällä 2006, kun brittiläinen sairaala havaitsi haittaohjelmia tietojärjestelmässään. Sairaalan saastunut kone oli yhteydessä lähes 8000 tietokoneeseen.

Selvisi, että ohjelmia oli hankittu suomalaiselta Okasvi-nimimerkiltä, ja poliisi pääsi nopeasti porilaismiehen jäljille. Hänet vangittiin Porissa samana päivänä kuin ryhmän kaksi brittijäsentä omassa kotimaassaan. Nuorukaisen yhdistämistä tapaukseen nopeutti, että hänellä oli kehossaan useita Okasvi-tatuointeja.

Mies ei juuri hyötynyt taloudellisesti rikoksestaan. Hän sai palkkioksi vain muutamia grammoja kannabistuotteita. Hän myönsi oikeudessa tekonsa.

Käräjätuomari Juha Sivulan mukaan "vaaran aiheuttaminen tietojenkäsittelylle" -rikosnimike on harvinainen. Siitä ei Suomessa anneta tuomioita edes vuosittain, joten rangaistuksen mitoitus ei ole kovin vakiintunutta.

Oikeus arvioi tekoa vakavaksi ja vaaralliseksi. Tuomiota alensi, ettei tekijä saanut siitä huomattavaa taloudellista hyötyä. Hän myös auttoi poliisia rikoksen selvittämisessä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat