Tästä EU:n kriisissä on oikeasti kyse

MTV3:n kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen uskoo, että EU:n päättäjät ja media unohtavat ajoittain, mistä Euroopan talouskriisissä on kyse.

Nurminen pilkkoi kriisiä osiin Kymmenen Uutisten haastattelussa.

– Olennaista ei ole se, mikä maa voittaa tai häviää yksittäisen keskustelun. Tärkeintä on saada sijoittajat luottamaan Euroopan talouden toimivuuteen, Nurminen sanoi.

Nurmisen mukaan päättäjät ovat yhtä mieltä siitä, että euroalue kannattaa pitää kasassa.

Yhteisön hajoaminen tulisi kaikille nykyisiä lainakustannuksia kalliimmaksi, ja siksi ylivelkaantuneita maita ja kuralle itsensä lainoittaneita pankkeja halutaan tukea suurillakin summilla.

– Kriisimaiden auttaminen on kuitenkin edennyt hitaasti ja kivuliaasti. Ongelma on se, että Saksa suostuu auttamaan kriisimaita vain, jos se pystyy mahdollisimman aukottomasti kontrolloimaan sitä, miten tukirahoja niissä käytetään.

Normaalitilanteessa rahoitusta euromaille hankitaan kansainvälisiltä sijoittajilta. Nyt Euroopassa yritetään saada aikaan rakennelmaa, johon sijoittajat luottaisivat niin paljon, että ne uskaltaisivat lainata rahaa kriisimaille järkevään hintaan.

Kohtuuhintaisen lainan avulla kriisimaat voivat ryhtyä tervehdyttämään talouttaan.

Uusilla päätöksillä ja tuilla yritetään siis voittaa sijoittajien luottamus.

– Siksi jokaisen huippukokouksen jälkeen ollaan hetki innoissaan, ennen kuin sijoittajat alkavat tehdä laskelmiaan ja toteavat, ettei tämä vielä riitä.

Vaikeuksista huolimatta Suomen kannattaa Nurmisen mukaan olla mukana eurooppalaisessa yhteistyössä. Muuten maa ei pärjää.

– Markkaan on turha haikailla takaisin, koska kukaan ei tiedä eurosta pois siirtymisen todellista hintaa.

(MTV3)

Katso Tapio Nurmisen studiohaastattelu (Kymmenen uutiset 10.7.2012)

Lue myös:

    Uusimmat