Mainos

Tästä aistista suomalaiset olisivat valmiita luopumaan

Pystyisivätkö suomalaiset kuvittelemaan elämää ilman musiikkia, ympäröivää kauneutta tai uusia makuelämyksiä? AVA selvitti, mistä aistista he olisivat valmiita luopumaan pakon edessä: näkö-, kuulo-, maku-, tunto- vai tasapainoaistista?

AVA uteli lukijoiltaan, mistä aistista he olisivat valmiita luopumaan pakon edessä. Huomattavasti suurin osa vastaajista, 52 prosenttia, kertoi luopuvansa mieluiten hajuaistista. Moni kertoi kärsivänsä hajusteyliherkkyydestä, joten hajuaistin poistuminen voisi olla heille helpotus. Toinen osa puolestaan kertoi, että heidän hajuaistinsa oli jo nyt lähes olematon.

Toiseksi eniten ääniä, 26, prosenttia, sai makuaisti, jonka ajateltiin vievän turhat herkuttelut pois päiväjärjestyksestä. Haju- ja makuaisti ovatkin suuressa määrin liitoksissa toistensa kanssa: yleensä makuaisti menee hajuaistin menetyksen yhteydessä, harvoin yksinään.

Kolmanneksi eniten ääniä, kahdeksan prosenttia, sai kuuloaisti, sillä esimerkiksi melusaaste koettiin turhauttavaksi.

Suomalaiset vastasivat: mistä aistista olisit valmis luopumaan?

1. Hajuaisti (52 prosenttia)

2. Makuaisti (26 prosenttia)

3. Kuuloaisti (8 prosenttia)

4. Tasapainoaisti (6 prosenttia)

5. Tuntoaisti (5 prosenttia)

6. Näköaisti (3 prosenttia)

Vastauksia tuli yhteensä 2 748 kappaletta.

Mutta miten suomalaiset perustelivat, mistä aistista he olisivat valmiita luopumaan? Lue vastaukset!

Hajusta ei ole kuin haittaa?

Monet Helmen kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että hajuaisti olisi aisteista tarpeettomin tai siitä ei olisi niin suurta haittaa arkiselle elämälle, kuten esimerkiksi näkö- tai kuulokyvyn menettäminen. Myöskin hajusteherkkyys saattoi aiheuttaa suunnattomia päänsärkyjä ja katalia migreenejä.

– Näköaistia tarvitsen näkemiseen. Kuuloa kuulemiseen. Tuntoa tuntemiseen. Makuaistia maistamiseen. Tasapainoaistia tasapainoon. Hajuaistia hajuun. Näistä voisin luopua hajuaistista koska meinaan tukehtua välillä muiden hajuvesiin ja tupakinhajuun.

– Hajuaistista luopumisesta voisin kuvitella olevan kaikkein vähiten haittaa normaalille elämälle.

– Luopuisin hajuaistista, sillä kestäisin sen, etten haista mieheni tuoksua. Mutten sitä, etten tuntisi hänen ihoaan, näkisi tai kuulisi häntä. Myöskään makeasta en suostu luopumaan.

– Nenäni on allergioiden takia yleensä niin tukossa, etten muutenkaan haista mitään.

– Nautiskelen hyvällä ruoalla ja juomalla. Maailma on paikka paikoin todella kaunista katseltavaa ja monta henkeäsalpaavaa paikkaa on vielä näkemättä. Haluan tuntea käsissäni koirieni turkin ja oman mieheni ihanat hiukset. Hyvä, puhutteleva musiikki herättää, virkistää ja vie mukanaan...

"Mieluummin luovun ruokien mausta kuin rakkaitteni hajusta"

Lukijoista 26 prosenttia oli sitä mieltä, että he olisivat valmiita luopumaan makuaistista pakon edessä. Monet lukijoista kertoivat pilke silmäkulmassa olevansa valmiita luopumaan makuaistista, jotta herkuttelu vähenisi ja paino putoaisi. Lukijat muistuttivat, että makuelämys syntyy myös haju-, tunto- ja näköaistin yhdistelmästä. Heidän mukaansa makuaistit ovat loppujen lopuksi hajuaistimuksia.

– Voisin vähän laihtuakin kun en maistaisi suklaan ja leivoksien ihanuutta saati pizzan mehevyyttä.

– Makuaisti on selviytymisen kannalta turhin. Harmihan se olisi menettää makuelämysten tunne, mutta mieluummin näen vaaran, kuulen äänitorven varoituksen, tunnen hehkuvan kuumuuden, haistan kaasun ja pysyn pystyssä.

– Kipeänä ollessani olin viikon täysin ilman maku- ja hajuaistia. Huomasin että himoni herkkuihin vähenivät kun en maistanut mitään ja tämä sopi minulle mainiosti! Olenkin miettinyt miten pääsisin eroon ruoan ja makean himosta. Hajuaistin puuttuminen sen sijaan pelotti. Täytyi kokoajan miettiä että voi kauhistus jos henkeni haisee tai haisen hielle enkä itse tajua sitä yhtään. Olo oli kokoajan epävarma ja vainoharhainen. Vielä kun kärsin runsaasta hikoilusta. Helpotus oli suuri kun aistini palautuivat juuri parahiksi ennen ulkomaanreissua.

– Elämä olisi helpompaa kun ei tekisi mieli tiettyjä ruokia. En muutenkaan maista ruokaa, koska olen allerginen monille asioille ja se mitä pystyn syömään on todella mautonta.

– Mieluummin luovun ruokien mausta kuin rakkaitteni hajusta.

– Haju- ja makuaisti ovat luksusaisteja, jos näkökyky on tallella, niitä ei yleensä enää tarvitse selviytymiseen. Ne ovat lähinnä kulinaristisia ja esteettisiä virikkeitä varten. Rajasin valintani näihin, ja näistä kahdesta luovun mieluummin maku- kuin hajuaistista. Ruokaa ajatellen, ruoan tuoksu ja näkö on usein parempi kuin itse maku, ainakin aterian jälkeen – eikä luultavasti tulisi syötyä niin paljon, että se toimii jo alkuperäistä positiivista näkö-haju-makuaistien harmoniaa ja hedonistista kutsua vastaan. Hajuaisti on kliinisempi, laajempi ja vähemmän eläimellinen – kaikin puolin nykyajan ihmiseen paremmin istuva, kuin makuaisti.

Kuuroille korville

Lukijoista kahdeksan prosenttia olisi ollut valmis luopumaan kuuloaististaan. Nykypäiväinen melusaaste häiritsi monien korvia. Myöskin kuulon menettäminen metaforallisessa mielessä oli monille houkutteleva.

– Luopuisin kuuloaistista, että oppisin näkemään. Musiikin tuntee, sitä ei tarvitse kuulla. Ihmisten ilmeet ja kasvot näkee, heidän ääntään ei tarvitse kuulla. Tunnet kosketuksen, tuoksut tuovat muistoja. Kuka siis kuuloa tarvitsee..?

– Tykkään kyllä kaikista aisteistani, mutta muut aistit ovat vielä tärkeämpiä elämässä selviytymisen ja siitä nauttimisen kannalta. Osaan viittoa, joten pärjäisin ilman kuuloakin.

– Kaipaan niin hiljaisuutta ja rauhaa ympärilleni! Joka paikkaan tunkee melusaaste.

– Haluan nähdä, millaista elämä on ympärilläni. Haluan tuntea toiset ihmiset, läheisyyden, kosketuksen. Haluan myös maistaa ja haistaa, eikä toinen ole mahdollista ilman toista kaikki ruoka on mautonta, jos et pysty haistamaan sen tuoksua. Haluan myös pysyä pystyssä ilman hankaluuksia. Kuulosta olisin valmis luopumaan, vaikka musiikkia rakastankin. Musiikinkin voi silti tuntea, tarpeeksi lujalla basson jytkeellä. Ja onhan minulla muistot päässäni kappaleista, jotka olen tähän mennessä kuullut. Tässä vaiheessa, kun osaa jo puhua, pystyisi silti kommunikoimaan. Lisäksi osaan viittoa, joka auttaisi asiaa. Laulaminen/karaoke on minulle myös rakasta, se voisi olla vähän hankalaa ehkä.. riippuu miten siihen asennoituu.

– Eipä enää tarvitsisi työpaikallakaan kuunnella pomon sukulaistyöntekijän ivallista ääntä ja vähättelyä... Monen muunkin kanssaihmisen jutut jättäisin mieluummin kuulematta. Samoin kuurous olisi eduksi kun yöllä nukkuu, etenkin vieraassa paikassa. Muista aisteistani en luopuisi mistään hinnasta!

Myöskin kuuroutumisriskiin oltiin jo valmistauduttu henkisesti.

– Minulla on synnynnäinen kuulovika ja minua on pienestä asti opetettu ymmärtämään se fakta, että kuuroutumisriskini on hyvin korkea. Kuulovammani ei vaikuta nykyelämääni juuri mitenkään. Täysin kuuro alueeni on hyvin matalalla, joten sen huomaan vain "diskobiiseissä" ja jos valmiiksi matalaääninen henkilö vielä madaltaa ääntään. Vaikka en yleisestikään kuule aivan yhtä hyvin, kuin "normaalit" ihmiset, korvani ovat oppineet niin tarkoiksi, ettei kukaan huomaa hiukan huonompaa kuuloani. Toisinaan tulevien ns. "huonojen päivien" aikana kuuloni on vielä hiukan huonompi, mutta kuulen kuitenkin. Lisäksi osaan lukea huulilta, mikä tavallaan tasapainottaa heikompaa kuuloa. Pystyisin aivan hyvin elämään ilman kuuloaistia. Koska kuuroutumiseni mitä luultavimmin tapahtuu, en miettinyt tähän kysymykseen vastaamista ollenkaan. Kuten sanoin, osaan lukea huulilta ja ryhdyn pian opiskelemaan viittomakieltä yleisen kiinnostuksenkin takia, ei elämäni olisi yhtään vaikeaa kuurona. Olisi varmaan outoa, jos ympärillä ei olisi ääniä, mutta kaikkeen tottuu... Koko pieni elämäni on ollut valmistautumista kuurouteen, enkä pelkää sitä enää. Pienenä pelkäsin "huonojen päivien" jälkeen mennä nukkumaan, koska kuvittelin herääväni kuurona. Nyt tiedän, että ei sitä tarvitse pelätä. Kuulovikaani ei ole voinut vaikuttaa kukaan tai mikään. Se on vain hyväksyttävä. Ja niin olen tehnyt.

Tasapainottomuutta ja tunnottomuutta

Lukijoista kuusi prosenttia olisi ollut valmis luopumaan tasapainoaististaan, viisi prosenttia puolestaan tuntoaistista.

– Ilman näköaistia en näkisi miten lumoava olet. Ilman kuuloaistia en saisi herätä ihanaan ääneesi. Ilman makuaistia en maistaisi huuliesi hunajaista pehmeyttä. Ilman hajuaistia en saisi herätä sinun tuoksuusi. Ilman tuntoaistia en tuntisi kosketustasi ihollani. Ilman tasapainoaistia minulla on silti sinut.

– Kaikki aistit ovat minulle tärkeitä, mutta elämä ilman näkö- tai kuuloaistia olisivat kaikkein pahimmat näin musiikin kanssa työskentelevälle. Suurimmat nautinnot elämästäni saan ruuan kautta, joten maku- ja hajuaisti ovat suuressa merkityksessä. Tasapainoaisti on ehkä näistä kaikkein tärkein, koska kävely on jokapäiväinen asia. Näiden takia vastaan tuntoaisti – se on itselläni jo valmiiksi niin huono etten usko että voisin sen menetystä pahemmin surra.

– Ei kaiken tarvitse tuntua jollekin, ihokosketus tuntuu minusta välillä suorastaan epämiellyttävältä!

– Luopuisin tuntoaistista, koska silloin en myöskään tuntisi kipua. Haluan nähdä ja kuulla maailman, ja haluan myös maistaa ja haistaa sen, joten tuntoaisti tulee minulla viimeisenä. Tokihan se harmittaisi kun toisen ihmisen kosketusta ei tuntisi, mutta kyllä sen aistii muuten että toinen on lähellä.

"Olen jo nähnyt kaiken"

Vähiten ääniä lukijoilta sai näköaisti: vain kolme prosenttia lukijoista olisi ollut valmis elämään pimeydessä. Ne jotka olivat valmiita luopumaan näöstään kokivat jo nähneensä kaiken – siksi menetys ei olisi niin suuri.

– Jos ajattelisin, menettäisinkö mieluummin näköni vai kuuloni, olisin valmis kulkemaan loppuelämäni pimennossa. Minulle olisi suunnattoman tärkeää kuulla läheisteni äänenpainot, hennot kuiskaukset, lähikaupan narisevat ostoskärryt, koiran haukuntaa, musiikkia. Mielikuvitukseni antaisi kaikella varmasti värit ja muodot.

– Yllättävän paljon asioita voi tehdä sokeanakin. Uskoisin myös stressin lievittyvän, kun ei voi murehtia nettimaailman ongelmista.

– Olen sen ikäinen, että uskoisin kaiken näkemisen olevan jo muistissa. Tarkoitan lähinnä luontoa, värejä, ynnä muuta sellaista. Muistaisin lapseni ja ystävieni kasvot, ja miljoona muuta asiaa, mihin en enää silmiäni tarvitsisi.

– Sydämellä näkee parhaiten ja kaikkea pahaa ei tarvitse välttämättä enää nähdäkään. Kotini pidän järjestyksessä, joten uskoisin pärjääväni suhteellisen hyvin ilman näköaistiakin. Opaskoiratkin on koulutettu sokeiden avuksi, mutta parasta olisi, jos oma rakas ohjaisi.

– Näköaisti olisi helpoin menettää, koska olenhan jo nähnyt ja siksi kuvailemalla saisin helposti asiat "näkymään", lisäksi tuntoaisti kertoisi millaisia asiat on, kuulo esim. maisemasta linnut ja puunlehdet, haju muistuttaisi kukkien kauneudesta ja maku mahdollistaisi edelleen ruuasta nauttimisin. Toki näköä kaipaisi, mutta se menettäminen vähentäisi vähiten nautintoja elämästä.

– Vaikka ei näe, pystyy edelleen kommunikoimaan ihmisten kanssa sujuvasti, nauttimaan kosketuksesta, liikkumaan, herkuttelemaan, erottamaan kevätmullan tuoksun puistoissa.


Lue myös:


Kuvat: Shutterstock

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.