Tässäkö ovat Suomen pahimmat mokat?

Viime viikolla vietettiin epäonnistumisen päivää, jonka kunniaksi Koti-osio pyysi lukijoitaan kertomaan kokemuksia heidän omista kommelluksistaan. Lue lukijoillemme sattuneet hauskat sattumukset.

Epäonnistumisen päivää vietettiin 13.lokakuuta, jonka kunniaksi Koti-osio pyysi lukijoitaan kertomaan heille tapahtuneista sattumuksista. Kokosimme yhteen kilpailun satoa.

– Olin kaupassa veljeni kanssa äidin autolla, koska omani oli rikki. Olin veljeäni nopeampi ja päätin mennä autoon odottamaan. Huomasin autolle mennessäni jättäneeni ovet auki, mikä ei pienellä paikkakunnalla asuessani ole epätavallista. Istuessani ratin taakse ihmettelin oliko joku käynyt autossa koska penkki tuntui olevan kauempana ratista kuin autosta lähtiessäni. Sitten havahduin kun apukuskin oven takaa ilmestyi käsi kurottamaan auki takaoven lukkoa – eikä käsi kuulunut veljelleni, eikä äitini autossa ole takaovi!. Olin vielä niin pöllämystynyt, että sanoin sisäänpäin kumartuneelle mummelille ANTEEKSI?! ja vieläpä hieman säälivästi ja omahyväisesti. Todennäköisempäähän olisi, että minä joka olen vasta parinkympin puolella olisin sentään oikeassa autossa kuin mummeli joka oli ainakin seitsemänkymmenen hujakoilla, kertoo Inkeri Kestistä.

– Olin junassa matkalla Helsinkiin ja pukeutunut hameeseen. Ennen junan asemalletuloa kävin vessassa ja istuin takaisin paikalleni. Juna saapui Helsinkiin ja ehdin kävellä hyvän matkaa kaupungilla, ennen kuin huomasin, että hameeni oli jäänyt pikkuhousujen sisään ja takamukseni näkyi estotta kaikelle kansalle. Olen tämän jälkeen käyttänyt vain ja ainoastaan housuja – tai ainakin tarkistanut, että hame on vessareissujen jälkeen siellä, missä sen pitääkin olla, kertoo keravalainen Eeva.

– Olimme itämaisen tanssin treeneissä (onneksi ihan vaan tyttöjen kesken) kun kesken tunnin hosujeni lahkeesta tipahti jotain mustaa ja pientä lattialle. Hetken asiaa tarkasteluani havaitsin, että pikkuhousuthan ne siinä. Ei voi mitään repesin nauruun ja kaverit ihmettelivät, että mitä nyt kun itsekseen hekottelet. Näytin pikkuhousuja ja sanoin, että onneksi tämä tapahtui täällä, jos kaupan kassajonossa alkaisi tippua pitsisiä pikkuhousuja housujen lahkeesta, saattaisin jopa minäkin punastua, kertoo Päivi Ylöpirtistä.

Myös Lappeenrantalainen Petra kertoo nolosta kokemuksestaan tanssin tiimellyksessä.

– Esiinnyin nuorempana paljon eri tanssiryhmien mukana ja olin jälleen kerran lavalla. Eturivissä istui paljon lapsia, jotka seurasivat esitystämme innokkaasti. Yhtäkkiä kuului kova kräks-ääni ja tajusin sen tulleen jalkovälistäni – housuni olivat ratkenneet keskeltä, jonka ansiosta pikkuhousuni näkyivät yleisöön estoitta. Vanhempi väki yritti pitää pokkaa yllä, minä yritin selvitä esityksistämme kunnialla, mutta etualalla istuvat lapset nauraa hekottivat estoitta ja osoittelivat housujani – kyllä muuten hävetti!

Kaikkien vastaajien kesken arvoimme Facebook-mokia yhteen koonneen Netti ei vaan toimi! -kirjan (Atena). Ilmoitamme voittajalle henkilökohtaisesti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat