Tässäkö helpotus joulun kirjalahjapulmaan?

Mitä ostaa lahjaksi nuorelle miehelle tai naiselle? Kirjalahjaa etsivää helpottaa maailmalta tullut kirjatrendi: nuorten aikuisten kirjat. Suomessa niitä lukevat jo keski-ikäisetkin.

Suomalainen nuorten romaani on murroksessa. Siinä missä ennen nuorille kirjoitettiin ja nuoret itse kirjoittivat realistisia tarinoita maailmasta, nyt suunta on aivan toinen.

Esimerkiksi Tammeen tulevista esikoiskirjoista jo valtaosa on fantasiaa ja dystopiaa. Dystopia on scifihenkistä tulevaisuuden kuvausta, esimerkiksi maailmanlopun ja sodan tunnelmia ja siinä ympäristössä tapahtuvia seikkailua ja romansseja.

– Realismi oli pitkään nuortenkin kirjapuolella vahva laji, mutta nyt jopa 70 % meille tulevista käsikirjoituksista on fantasiaa ja dystopiaa. Lisäksi meille tulee paljon esimerkiksi paranormaaleja romansseja, Tammen nuorten ja lasten kirjojen kustannuspäällikkö Saara Tiuraniemi kertoo.

Nuorten aikuisten kirjojen suosio näkyy myös kirjastoissa

Tiuraniemi uskoo, että kansainvälinen young adults -kirjabuumi on vaikuttanut siihen, minkälaisia käsikirjoituksia kotimaiset tekijät kustantamoihin tarjoavat. Ulkomailla young adults -kirjoista on puhuttu Tiuraniemen mukaan jo vuosia.

– Young adults -kirjat on tarkoitettu laajemmalle lukijakunnalle kuin perinteiset nuortenkirjat. Runsas puolet niiden lukijoista on tutkitusti yli 18-vuotiaita. Lasten ja nuorten kirjaosastosta vastaavan suomalaisen kirjastonhoitajan mukaan young adults -kirjojen lainausmäärät ovat lähteneet nousuun myös kirjastossa. Kirjaston tutkimusten mukaan niiden lainaajat ovat 20–40-vuotiaita.

Nuorten aikuisten kirjoille ei ole kirjakaupoissa eikä kirjastoissa vielä omaa osastoaan, mutta Tiuraniemen mukaan tarvetta olisi: niillä on valtava noste. 

– Samaan aikaan, kun aikuisten kirjojen ostomäärät ovat laskeneet huomattavasti, nuorten aikuisten kirjojen suosio on noussut todella paljon, Tiuraniemi toteaa.

Nuorten aikuisten kirja on sormi ajan pulssilla

Riskinotto, kokeiluluonteisuus ja lajityyppien välissä liikkuminen ovat Tiuraniemen mukaan young adults -kirjallisuuden tyypillisiä piirteitä.

– Nuorten aikuisten kirjat ottavat nuorten romaaneja enemmän riskejä kerronnallisessa ratkaisuissa, kommentoivat nopeammin ajankohtaisia ilmiöitä ja ovat ylipäätään herkemmin sormi ajan pulssilla. Niiden teemat tulevat usein vasta myöhemmin esille myös aikuisten kirjoissa.

Tyypillisiä young adults -ilmiöbuumin kirjoja ovat Suzanne CollinsinNälkäpeli, Stephenie MeyerinTwilight ja Suomessa Salla Simukan Lumikki-trilogia. Tiuraniemen mukaan myös J. K. Rowlingin luoman Harry Potterin voi laskea samaan kategoriaan.

– Niistä tulee helposti monimediallisia teoksia ja niihin kuuluu sellainen hypetyksen tuntu, että jotain jännittävää tapahtuu, Tiuraniemi summaa.

Lue myös:

    Uusimmat