"Tässä on kysymys reiluudesta" - EU-komissio ehdottaa rahoitusmarkkinaveroa

EU-komissio ehdottaa unionille rahoitusmarkkinaveroa, joka voisi tuottaa 55 miljardia euroa vuodessa.

EU-komission puheenjohtajan Jose Manuel Barroson mukaan EU-maiden veronmaksajat ovat viime vuosina tukeneet rahoitusalaa tuhansilla miljardeilla euroilla, ja nyt on aika, että myös rahoitusala kantaa kortensa yhteiseen kekoon.

Barroso kertoi lakiehdotuksestaan linjapuheessaan EU-parlamentissa Strasbourgissa.

– Tässä on kysymys reiluudesta. Jos kaikki muutkin toimialat maataloudesta teollisuuteen ja palveluihin maksavat osuutensa yhteiskunnalle, myös rahoitusalan on maksettava osuutensa, Barroso sanoi ja sai parlamentilta vuolaat suosionosoitukset.

Pankkiensa kilpailukyvystä huolestunut Britannia on vastustanut rahoitusmarkkinaveroa, kun taas Saksa ja Ranska ovat olleet sen kannalla.

Runsasta keskustelua herättäneistä euroalueen yhteisistä joukkovelkakirjoista eli eurobondeista Barroso sanoi, että niitä ei voida ottaa käyttöön ennen kuin kaikkien euromaiden talouskuri on riittävän hyvällä tasolla.

Barroso sanoi puheessaan myös, että euromaiden pitäisi aikaistaa pysyvän vakausmekanismin voimaantuloa kesästä 2013.

Katso Helena Petäistön raportti Strasbourgista (Kymmenen uutiset 28.9.2011)

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat