Tass: Jeltsin lepää lääketieteellisten kokeiden jälkeen

Presidentti Boris Jeltsinille on tehty joukko lääketieteellisiä kokeita, minkä jälkeen hän tarvitsee lepoa, kertoi uutistoimisto Itar-Tass korkea-arvoisiin Kremlin lähteisiin viitaten. Uutistoimiston saamien tietojen mukaan Jeltsin on myös saanut "ennaltaehkäisevää" hoitoa.

Tass ei kertonut tarkemmin, minkälaisia kokeita presidentille oli tehty. Myös ennaltaehkäisevän hoidon luonne jäi määrittelemättä. Kremlin edustajan mukaan Jeltsin jatkaa lomaansa Moskovan ulkopuolella.
-Lepo on nyt tärkeintä hänelle, edustaja sanoi lisäten, ettei presidentti tällä haavaa ota vastaan vieraita.
Hän seuraa kuitenkin tiiviisti Tshetshenian tapahtumia, ja saattaa muuttaa ohjelmaansa milloin tahansa, Kremlistä todettiin.

Presidentin tiedottaja Igor Ignatjev sanoi myöhemmin tänään, että Jeltsinille tehtiin tavanomainen lääkärintarkastus ennen kuin hän matkusti viikko sitten lomalle metsästysmajalleen, joka sijaitsee noin sata kilometriä Moskovasta luoteeseen.

"Virkeä mieli"

Ignatjevin mukaan päivä päivältä tarmokkaampi presidentti on "virkeällä mielellä" ja virallisia tapaamisia järjestetään ehkä jo tällä viikolla. Ensi lauantaina Jeltsinin on määrä tavata Saksan liittokansleri Helmut Kohl.

Jeltsinin pitkäaikainen poissaolo julkisuudesta on herättänyt epäilyjä 65-vuotiaan presidentin terveydentilasta. Kreml on toistuvasti kiistänyt arvelut presidentin sairastelusta ja vakuuttanut tämän kärsivän vain rankan vaalikampanjan aiheuttamasta ylirasituksesta. Jeltsin sai viime vuonna kaksi sydänkohtausta.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat