Tasaista laskua

Helsingin pörssi suuntasi myös viikon viimeisenä päivänä laskuun. Neljän perättäisen päivän laskusta huolimatta viikkotason muutokseksi tuli varsin siedettävä prosentin miinus. Perjantaina sijoittajat odottelivat viikonloppua vähentäen salkkujensa osakepainoja maltillisesti. Hex-yleisindeksillä mitattuna laskua oli suuren osan päivää alun toista prosenttia, mutta päivän päätöksessä yleisindeksin lukema oli 5012 pistettä eli 0,7 prosentin alamäessä.

Portfolioindeksille pakkia kirjattiin alun toista prosenttia. Osakevaihto jäi edellispäivien tasosta lievästi 1,6 miljardiin markkaan huolimatta muutamista suurkaupoista. Ericssonin tulosvaroitus ja Yhdysvaltain osakemarkkinoiden syvä niiaus torstaina lisättynä kansainvälisen valuuttarahaston kasvuennusteiden leikkauksilla pistivät sijoittajat taas varpailleen.

Aasian pörsseissä osakkeet luisuivat varsin vauhdikkaasti, sillä Tokiossa Nikkei-indeksi kirjasi vajaan kolmen ja Hong Kongissa HangSeng-indeksi reilun kolmen prosentin miinukset. Euroopassa suunta oli selvästi Helsinkiä jyrkemmin alaspäin, sillä lähes kaikissa pääpörsseissä miinusta kertyi yli kaksi prosenttia. Myös Moskovassa kurssit laskivat budjettineuvottelujen alla lähes neljällä prosentilla. Nokian torstainen säikähdys jäi ainakin lyhyellä tähtäyksellä vain säikähdykseksi. Lähelle viittä markkaa heikentyneellä Yhdysvaltain dollarillakin A-osake piti suurimman osan päivästä 530 markan yläpuolella. Vajaan miljardin markan osakevaihdolla A-osake päätyi vain aavistuksen miinukselle 535 markan tasolle, lähelle päivän ylintä noteerausta.

Pahiten toimialoista siipeensä ottivat finanssisektorin oheen muut palvelut. Pankkiosakkeista Merita joutui taas nöyrtymään reippaasti 30 markan alapuolelle, joten sektorin miinukseksi kirjattiin lähes 1,5 prosenttia. Vieläkin enemmän sukelsivat vakuutusyhtiöt Sammon painuessa jyrkemmin. Tiedon luotsaama muut palvelut peruuttivat kokonaisuutena 5,2 prosentilla, kun itse Tieto menetti hinnastaan yli kuusi prosenttia. Yksittäisistä yhtiöistä selvimmin peruuttivat elintarvikesektorin Cultor ja Hartwall, joille molemmille miinusta kertyi viitisen prosenttia. Sen sijaan Raisio porhalsi vastavirtaan neljän prosentin vauhdilla.

Yhdysvalloissa osakemarkkinat avautuivat perjantaina torstain kahden prosentin laskun jälkeen vielä selvästi alaspäin. Ensimmäisellä tunnilla merkittävimmät indeksit olivat harvinaisen tasaisesti lähes prosentin laskussa, mutta teknologian johdolla suunta kääntyi selvästi ylöspäin. Ericssonin alamäki jatkui tosin reilun viiden prosentin suuruisena. Myös Nokia halpeni, mutta välimatkaa oli ruotsalaiseen "kumppaniin" onneksi rutkasti.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat