Tasa-arvovaltuutettu ja professorit tulkitsevat Tehy-sopimusta eri tavoin

Työoikeuden professorit ovat erimielisiä siitä, kenelle Tehy-sopimuksen mukaista palkkaa maksetaan. Tasa-arvovaltuutettu sanoo, että lopullinen arviointi tehdään jokaisella työpaikalla erikseen tai oikeudessa.

Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen (kuvassa) uskoo, että Tehy-sopimus saattaa synnyttää ristiriitoja sairaaloissa ja muualla hoitohenkilökunnan työpaikoilla.

- Käytännössä saattaa tulla ristiriitoja, mutta siinä tapauksessa lainsäädännössämme on annettu hyvät eväät näiden ristiriitojen ratkaisemiseen, Mäkinen kertoi MTV:n uutisille.

Mäkinen korostaa, että lain mukaan "samasta ja samanarvoisesta työstä pitää maksaa sama palkka".

- Arviointi tapahtuu sitten työpaikkatasolla. Jos tämä ajatus samapalkkaisuudesta ei toteudu, työpaikalle on laadittava tasa-arvosuunnitelma, jossa suunnitellaan korjaukset, Mäkinen kertoo.

Yksittäiset työntekijät voivat myös viedä kokemansa syrjinnän käräjille.

Tasa-arvovaltuutettu Mäkinen kuului Tehyn irtisanomisuhkaan käsitelleeseen sovittelulautakuntaan. Hän aikoo jäävätä itsensä, jos Tehy-sopimuksen toteuttamisesta työpaikoilla kannellaan lautakunnalle. Tällöin asian ratkaisi toimistopäällikkö Päivi Romanov.

Työoikeuden professorit eri mieltä Tehy-ratkaisusta

Työoikeuden professorit ovat vahvasti eri linjoilla sen suhteen, voidaanko Tehy-ratkaisu rajata koskemaan vain tehyläisiä sairaanhoitajia.

Lapin yliopiston professori Seppo Koskinen arvioi, että sairaanhoitajille on yhdenvertaisuuslain perusteella maksettava sama palkka ammattiliittojäsenyydestä riippumatta. Helsingin yliopiston Kari-Pekka Tiitinen ei puolestaan näe ongelmaa siinä, että sopimus koskee vain yhden liiton jäseniä.

Koskisen mukaan puheet siitä, että Tehy-kiistassa saavutettu ratkaisu koskisi vain Tehyn jäseniä, ovat ristiriidassa lainsäädännön kanssa. Ratkaisun mukaiset korotukset kuuluvat myös esimerkiksi Superiin kuuluville sairaanhoitajille.

- Nähdäkseni tässä on solmittu sairaanhoitajia koskeva erityissopimus. Jos joku tekee sairaanhoitajan työtä, niin tätä erityissopimusta pitää noudattaa, Koskinen painotti.

Koskisen mukaan kunnallisen palkkausjärjestelmän on perustuttava työn vaativuusarviointiin eikä liittojen erilaisiin sopimuksiin.

- Työn vaativuusarviointia ei voida tehdä niin, että tehyläiset saavat sen päälle jonkun lisän, Koskinen painottaa.

Yhdenvertaisuuslain ohella Tehy-ratkaisu on Koskisen mukaan ristiriidassa myös virkaehtosopimuslain ja palvelusuhdelainsäädännön kanssa.

- Työntekijää ei saa asettaa eri asemaan ammattiyhdistystoiminnan perusteella, Koskinen tiivistää.

Suomessa saa järjestäytyä

Kari-Pekka Tiitinen ei kummeksu sitä, että Tehy-kiistan päätteeksi saavutettu sopimus koskee vain yhtä ammattijärjestöä.

Hänen mukaansa rinnakkaisia sopimuksia on nykyisin monella alalla, muun muassa autokatsastuksessa, energia-alalla sekä tieto- ja viestintätekniikan alalla.

- Ei tämä mikään uutuus ole. Työehtosopimuslain ja kunnallisen virkaehtosopimuslain mukaan on mahdollista rajata sopimuksen soveltamisala vain allekirjoittajajärjestön jäseniin, Tiitinen sanoo.

Periaate, että samasta työstä pitäisi saada samaa palkkaa, on Tiitisen mukaan vain "juhlallinen julkilausuma". Hän muistuttaa, että Suomessa on järjestäytymisvapaus.

- Jos toiset ovat valinneet järjestön A ja toiset järjestön B ja toinen niistä saa aikaan paremman työehtosopimuksen, niin eihän se suoraan voi heijastua toisen sopimukseen, Tiitinen sanoo.

Yltiöliberalistista kilpailua

Seppo Koskinen on huolissaan Tehy-kiistan yhteydessä ilmenneestä yhden ammattiliiton egoismista. Hänen mielestään ei ole hyvä asia, jos samalla alalla toimivat ammattijärjestöt alkavat kilpailla yltiöliberalistisessa hengessä siitä, mikä niistä saa puristettua jäsenilleen suurimmat palkankorotukset.

Tehy-kiista ja sen yhteydessä ilmennyt "syndikalismi" on Koskisen mukaan uudenlainen ilmiö suomalaisessa työmarkkinakentässä. Syndikalismilla tarkoitetaan yleensä poliittisesti radikaalia ammattiyhdistystoimintaa, jossa joukkovoimalla pyritään yhteiskunnallisiin muutoksiin.

- Tämä oli päänavaus tällaiselle kovaotteiselle, yksinomaan omien etujen puolustamiselle, Koskinen arvioi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat